Ajankohtaista

Tapahtumat ovat tärkeässä osassa hotelli- ja ravintolatoimialan tuloksellisuutta

26.11.2020

”Ilman tapahtumia Lahdessa ei ole nykyistä määrää hotelli- ja ravintolapalveluja edes lahtelaisille”
Tapahtumateollisuuden musta kevät veti lahtelaisten hotellien ja ravintoloiden tuloksen reilusti pakkasen puolelle. Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Lari Rusilalla on kuitenkin vahva usko tulevaan. Siitä kertoo Sokos Hotel Lahden Seurahuoneelle parhaillaan tekeillä oleva 10 miljoonan euron investointi.

On hieman ironista, että vuosi 2019 oli Osuuskauppa Hämeenmaan majoitus ja ravitsemiskaupassa historian paras ja tämän kevään takia vuodesta 2020 tulee historian huonoin. Tätä ei olisi vielä vuodenvaihteessa kukaan uskonut. Se, että toisella puolella maapalloa, Wuhanin ruokatorilla, tapahtuu jotain, mikä saa koko maailman ja Suomen taloudellen päälaelleen ja sulkee keväällä yhteiskunnastamme kokonaisia toimialoja, kertoo, kuinka vahvassa globaalissa riippuvuustaloudessa toisiimme nähden me elämme, Osuuskauppa Hämeenmaan toimialajohtaja Lari Rusila toteaa.

Osuuskauppa Hämeenmaa toimii 21 kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Osuuskauppa on myynniltään alueensa suurin yritys ja se työllistää lähes 3000 kanta- ja päijäthämäläistä sekä noin tuhat kesätyöntekijää vuosittain.

Lari Rusila vastaa Hämeenmaan majoitus- ja ravitsemisliiketoiminnasta, joka käsittää kolme hotellia, melkein 30 ravintolakonseptia sekä työpaikan 400 työntekijälle. Hotelli ja ravintolabisnekselle kevät oli harvinaisen synkkä, sillä asiakasvirta loppui maaliskuussa käytännöllisesti katsottuna kuin seinään ja tokeni kunnolla vasta juhannuksen paikkeilla. Kiinteät- ja ylläpitokulut rullasivat sen sijaan melkein entiseen malliin.

Tapahtumat ovat tärkeässä osassa toimialan tuloksellisuutta

Lari Rusilan mukaan varsinkin hotellien, mutta myös osa ravintoloiden tuloksesta tehdään tapahtumaviikonloppuina, jolloin niiden kapasiteetti on myyty loppuun.

Lahden Seurahuoneella myynnillisiä superviikkoja ja -viikonloppuja ovat esimerkiksi Salpausselän kisat, Ironman Finland -kilpailu, MotoGP, Motocross-kilpailut sekä Raksa-messut. Myös Sibeliustalon konsertit sekä monet Lahden Messukeskuksessa järjestetyt suuret yritystilaisuudet kasvattavat Lahdessa yöpyvien määrää.

Osuuskauppa Hämeenmaan omistaja-asiakkaat ja henkilöstö saavat ostaa Sibeliustalon konsertti- ja Lahden Messujen tapahtumalippuja kumppanihintaan.

Lari Rusila sanoo, että ilman tapahtumien mukanaan tuomaa matkailijoiden ja majoittujien virtaa, Lahti ei pysty tarjoamaan asukkailleen yhtä laadukkaita hotelli- ja ravintolapalveluja.

Lahteen tapahtumien perässä tulevat turistit yöpyvät hotelleissa, syövät ravintoloissa, vierailevat kaupoissa ja paikallisissa nähtävyyksissä, ja jättävät seudulle miljoonia euroja joka vuosi. Messujen, konserttien sekä kaikenlaisten yleisö ja urheilutapahtumien aktiivinen hakeminen ja järjestäminen Lahden seudulla on välttämätöntä, sillä pelkästään Lahden ja Päijät-Hämeen asukkaiden varassa kaupungin hotellit, eivätkä myöskään kaikki ravintolat pysty toimimaan kannattavasti.

Vahva usko tulevaan

Sokos Hotel Lahden Seurahuoneella parhaillaan käynnissä olevan remontin myötä hotelli saa peräti 50 uutta hotellihuonetta Sokos-tavarataloon. Osa huoneista on kahden kerroksen sviittejä, joiden lisäksi tarjolla on mm. saunalla ja terassilla varustettuja huoneita. Tuleva uudistus vie majoituskokemuksen uudelle tasolle. Vastaavanlaisia huoneita ja kokonaisuutta ei löydy koko Suomesta, Rusila kertoo ylpeänä. Hän sanoo, ettei Osuuskauppa tekisi 10 miljoonan investointia Lahteen, mikäli sillä ei olisi vahva usko kaupunkiin ja koko Päijät-Hämeen matkailun kehitykseen.

Lahti nähdään hyvällä sijainnilla olevana aktiivisena urheilumatkailun ja tapahtumien kaupunkina. Puhdas Vesijärvi, Päijänne, Pulkkilanharju, Messilä, Salpausselkä Geopark, maaseutumatkailu ja ruoan ympärillä monet kohteet mm. Hollolassa, Asikkalassa, Sysmässä, Padasjoella ja Hartolassa houkuttelevat Lahden seudulle matkailijoita ympäri Suomen. Lahden seudun vahvuutena on myös talvimatkailumielikuva, joka eteläisessä Suomessa on keskeinen kilpailuetu ympärivuotisuuden osalta. Siitä on pidettävä kiinni ja sitä on vahvistettava.

Rusilan mukaan kaupungin matkailu- ja tapahtumaorganisaatioiden, KOKO Lahden, Lahti Eventsin sekä Lahti Regionin, hyvä työ sekä Päijät-Hämeen viime vuosien nousujohteinen matkailun edistäminen ja majoitusvuorokausien lisääntyminen eivät ole jääneet elinkeinoelämän toimijoilta huomaamatta. Sitä tarvitaan myös jatkossa.

Koska ulkomailta matkustaminen on juuri nyt hankalaa, satsauksia on tehtävä etenkin kotimaan matkailun ja turvallisten tapahtumien ja kokousten kehittämiseen, ja kehitettävä matkailua uuteen normaaliin. Ensi vuosi on toivon mukaan jo kuluvaa vuotta parempi ja vuodesta 2022 saattaa tulla jälleen ennätyshyvä, jos patoutunutta kysyntää matkailun, tapahtumien ja kokoustamisen suhteen päästään vapaasti ja turvallisesti purkamaan. Siihen asti meidän on keskittyvä pitämään organisaatiot pystyssä ja rakennettava niistä sitkeitä ja iskunkestäviä mm. digitaalisuutta ja markkinointia kehittämällä.  

Kokoukset ja tapahtumat muuttuvat koronan johdosta ja uusia kokoustamisen ja tapahtumien malleja on kyettävä kehittämään. Tehdään Lahden seudusta kansainvälisesti digitaalisesti tasokas hybridikokousten ja tapahtumien turvallinen alusta, Rusila kehottaa.

 

TARU SCHRODERUS