Raksa 2020 – SIIRRETTY

Rakentamisen ja remontoinnin suurtapahtuma

 

Lahden Messut on päättänyt siirtää koronapandemian vuoksi keväältä syyskuun loppuun siirretyt messutapahtumat ensi vuoteen. Alkusyksyn koronapandemian ennustettavuuden vuoksi yleinen ilmapiiri messutapahtumia kohtaan niin näytteilleasettajien kuin kuluttajienkin keskuudessa on erittäin epävarmaa. Tästä johtuen messuja ei pystytä tällä hetkellä toteuttamaan suunnitellusti. Raksa-messut järjestetään seuraavan kerran 12.–14. maaliskuuta 2021. Raksa 2021 -nettisivut

 

Tervetuloa toteuttamaan pienet ja suuremmat remontti- ja rakennushaaveet Lahden Messukeskukseen Raksa-messuille 25.-27. syyskuuta. Suomen suurimpiin rakennusalan tapahtumiin lukeutuva Raksa tarjoaa kätevästi yhden katon alta kaiken rakentamiseen, remontointiin ja sisustamiseen. Tuotteita ja palveluita löytyy neljän hallin täydeltä niin pien-, rivi- ja kerrostaloasukkaille kuin uudisrakentajille sekä mökin kunnostajillekin.

Raksa-messujen kanssa samanaikaisesti järjestetään Pihapiiri-puutarhamessut sekä ulkoilmaihmisille suunnattu Luontoretki-tapahtuma. Kävijät pääsevät kaikkiin kolmeen tapahtumaan yhdellä sisäänpääsymaksulla.

Ohjelmaa ammattilaisille ja kuluttajille

Raksa-messujen ohjelmasisältö tarjoaa tuttuun tapaan runsaasti uusia ideoita rakentamiseen, remontointiin sekä sisustamiseen niin suurelle yleisölle kuin ammattilaisillekin. Tutustu messuohjelmaan

Myös lapset on huomioitu Raksa-messuilla. Lasten Raksa tarjoaa paljon ajanvietettä ja valvotun lastenhoidon.

Lisätiedot ja varaukset:

Viestintä ja markkinointi

Minna Helminen

Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
0400 617 640

Perjantai 25.9.2020

Raksa-ohjelmalava

E-hallissa (Lahti Halli)

Muutokset mahdollisia.

10:30

Painovoimainen ilmanvaihto energiatehokkaammaksi turvallisesti

Luonnollinen, painovoimainen ilmanvaihto tekee paluuta myös uudiskohteisiin.
Timo Lindholm, Scanoffice

13:30

Vuoden Rakentaja ja Raksan paras osasto

Lahden Rakentajien yhdistyksen valitseman Vuoden Rakentajan sekä Raksa 2020 -messujen Parhaan osaston julkistaminen.

14:30

1940-1990 -luvun talojen ilmanvaihto

Miten ilmanvaihto toimi eri vuosikymmeninä?
Mitä on muuttunut, mikä ei toimi enää?
Miten testaan itse ilmanvaihdon korjausmenetelmät?
Huonekohtainen lämmön talteenotto vanhoihin taloihin.
SisäilmaCenter

15:30

Kukilla syksyn sävyjä sisustukseen

Parhaat vinkit syksyisten kukkakimppujen sidontaan – mukana myös huipputrendikkäät kuivamateriaalit!
Kukka ja Sisustus Neilikka

Seminaariohjelma

Rakentaja.fi PRO -seminaari
Rakentaja.fi järjestää Ammattilaisseminaarin Lahden Raksa-messuilla perjantaina 25. syyskuuta klo 12 – 15. Rakentaja.fi tarjoaa seminaariin osallistuville ilmaisen sisäänpääsyn messuille perjantaina. Tervetuloa kuuntelemaan luentoja rakennusalan uusista ratkaisuista ja koulutuksista!
Katso seminaariohjelma ja ilmoittaudu TÄSTÄ

Luontoretki-lava

A-hallissa (Suurhalli)

Muutokset mahdollisia.

11:00

Mennään retkelle!

Parhaat vinkit retkelle Lahden lähiluontoon. Suunniteltu tai suunnittelematon retki, retkivarusteet päiväretkelle, teemaretket.
Erä- ja luonto-opas Annukka Linninen, Best Lake Nature Adventures Oy

13:00

Sienimetsän monet kasvot

Tuttua ja turvallista vai uutta ja ihmeellistä? Sienien mielenkiintoisessa maailmassa löytyy loputtomasti opittavaa ja kokeiltavaa.Tämä hyvänolon harrastus koukuttaa, hurahda sinäkin!
Luonnontuoteneuvoja, puutarhuri ja floristi Rosa Yliaho

14:00

Partiotoiminta Päijät-Hämeessä

Lahden alueen partiolaiset

15:00

Mielenrauhaa metsästä – asiaa metsäläsnäolosta

Mindfulness- ja puutarhaterapiavalmentaja Virpi Pakaslahti, Läsnä Nyt

16:00

Helposti sähköpyörällä luontoon

Pekka Tirkkonen, Kitetirri

Lauantai 26.9.2020

Raksa-ohjelmalava

E-hallissa (Lahti Halli)

Muutokset mahdollisia.

10:30

Ilmanvaihdon vaikutus sisäilman puhtauteen  

Ilmanvaihdon rooli sisäilmaongelmien taustalla on tunnettu riskitekijä. Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa asunnossa?
Timo Lindholm, Scanoffice

11:30

Miten neliöt liikkuvat?

Tule kuulemaan missä mennään asuntokaupassa – miten neliöt saadaan liikkumaan ja millaiset asunnot ovat nyt in.
Asuntokaupat sokkona -ohjelmasta tuttu kiinteistövälittäjä Andrei Koivumäki

13:30

Syksyn keittiötrendit ja parhaat vinkit keittiöremonttiin

Rakennusarkkitehti Antti Järvelä, Keittiömaailma

14:30

Mökin jätevesiasiat kuntoon!

Uusi jätevesiasetus ja mökkien yleinen kunnossapito
Tapio Tervo, Vapaa-ajan asukkaiden liitto

15:30

Kukilla syksyn sävyjä sisustukseen

Parhaat vinkit syksyisten kukkakimppujen sidontaan – mukana myös huipputrendikkäät kuivamateriaalit!
Kukka ja Sisustus Neilikka

Remontti- ja rakentajakoulu

Peruskorjaamisen ja Rakentamisen Kehittämiskeskus PRKK ry järjestää jälleen Raksa-messujen yhteydessä Lahden Messukeskuksen kokoustiloissa suositut Remontti- ja Rakentajakoulut. Koulutuksissa saa hyvän yleiskuvan aihepiirin toteutuksesta. Samalla reissulla voi kiertää tutustumassa messuosastojen tarjontaan ja löytää sieltä itselleen konkreettisia toteutusvaihtoehtoja.

Lauantaina 26.9.2020 klo 9-11.30 Remonttikoulu
Ilmoittautuminen

Lauantaina 26.9.2020 klo 12-14.30 Rakentajakoulu – talopaketin valinta
Ilmoittautuminen

Paikka: Lahden Messukeskuksen kokoustilat – sisäänkäynti Lahti Hallin (E-halli) kokoustilojen sisäänkäynnistä.

Koulutuksiin osallistuvat saavat maksutta pääsylipun messuille.
Koulutuksiin osallistuminen on maksutonta, mutta edellyttää ennakkoilmoittautumista.

Luontoretki-lava

A-hallissa (Suurhalli)

Muutokset mahdollisia.

11:00

Hortapuisto on uudenlainen luontokokemus kaupungeissa

Kuinka kaupunkiympäristössä voidaan hyödyntää lähimaastojen hortaa ja miten horta tuodaan kaikkien saataville?
Hortapuistosuunnittelija Hanna Penttilä

12:00

Helposti sähköpyörällä luontoon

Pekka Tirkkonen, Kitetirri

13:00

Vanhojen maatilojen uusi elämä hortamaatilana

Miten vanhoja maatiloja pystytään hyödyntämään uudella tavalla? 
Hortapuistosuunnittelija Hanna Penttilä

14:00

Löydä luonto geokätköilijän silmin!

Ryhdy geokätköilemään ja löydä lähiympäristösi ulkoilumaastot uusin silmin.
Tule kuulemaan miten geokätköilyn voi aloittaa ja mitä kaikkea harrastus antaa.
Kiven alla Oy

15:00

Mennään retkelle!

Parhaat vinkit retkelle Lahden lähiluontoon. Suunniteltu tai suunnittelematon retki, retkivarusteet päiväretkelle, teemaretket.
Erä- ja luonto-opas Annukka Linninen, Best Lake Nature Adventures Oy

Sunnuntai 27.9.2020

Raksa-ohjelmalava

E-hallissa (Lahti Halli)

Muutokset mahdollisia.

10:30

Kukilla syksyn sävyjä sisustukseen

Parhaat vinkit syksyisten kukkakimppujen sidontaan – mukana myös huipputrendikkäät kuivamateriaalit!
Kukka ja Sisustus Neilikka

11:30

Ilmanvaihdon vaikutus sisäilman puhtauteen

Ilmanvaihdon rooli sisäilmaongelmien taustalla on tunnettu riskitekijä. Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota omassa asunnossa?
Timo Lindholm, Scanoffice

13:30

Syksyn keittiötrendit ja parhaat vinkit keittiöremonttiin

Rakennusarkkitehti Antti Järvelä, Keittiömaailma

14:30

1940-1990 -luvun talojen ilmanvaihto

Miten ilmanvaihto toimi eri vuosikymmeninä?
Mitä on muuttunut, mikä ei toimi enää?
Miten testaan itse ilmanvaihdon korjausmenetelmät?
Huonekohtainen lämmön talteenotto vanhoihin taloihin.
SisäilmaCenter

Luontoretki-lava

A-hallissa (Suurhalli)

Muutokset mahdollisia.

11:00

Kaikki paitsi retkeily on turhaa

Reissutarinoita ja retkivinkkejä.
Luontomatkailun konkari Mikko ”Peltsi” Peltola

12:00

Hyvinvointia luonnosta

Asiaa luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista
Satu Mälkiä,
 Lahden seudun ulko-opet ry.

13:00

Puhdas Päijät-Häme

Luonnonsuojelua roskaretkeillen
Puhdas Päijät-Häme hankkeen vetäjä ”Roska-Riikkis” Riikka-Liisa Aalto

14:00

Mennään retkelle!

Parhaat vinkit retkelle Lahden lähiluontoon. Suunniteltu tai suunnittelematon retki, retkivarusteet päiväretkelle, teemaretket.
Erä- ja luonto-opas Annukka Linninen, Best Lake Nature Adventures Oy

Ohjelmaa osastoilla

Ohjelma päivitetään sivulle lähempänä ajankohtaa.

Näytteilleasettajat Raksa, Pihapiiri, Luontoretki:

Päivitetty 25.8.2020

Adenia Ap6
www.adenia.fi

Ahjo Media B10a

Akva Filter Oy D12a
www.akvafilter.fi
Puhtaan veden puolesta jo 40 vuotta! Kotimaiset vedensuodattimet koteihin, mökeille ja vesiosuuskunnille.
Maahantuonti täydentää omaa valmistustamme: UV-laitteet, käänteisosmoosi-, patruuna- ja piensuodattimet.

Arctic Kaihdin Oy E11c
www.artickaihdin.fi

Aroma Sense Finland Oy D12e
www.aromasense.fi

Asikkalan kunta C10a
www.asikkala.fi

Avain Asunnot E1b
www.avainasunnot.fi
Monipuolinen asuntojen ja asumisen palveluiden tuottaja
Avain Yhtiöt on suomalainen konserni, joka on erikoistunut asuntojen ja asumisen palvelujen tuottamiseen, rakennuttamiseen, projektinjohtamiseen sekä korjausrakentamiseen. Tavoitteenamme on rakentaa ja ylläpitää toimivaa, turvallista ja ympäristöystävällistä elinympäristöä sekä kehittää kokonaisvaltaista asumisen ja rakentamisen laatua.
Konsernin omistuksessa on yli 8 000 Avain Asuntoa yli 30 paikkakunnalla ja tavoitteena on rakennuttaa vuosittain 1 000 uutta asuntoa keskeisille kasvualueille Suomessa.

Avetak Oy C7c
www.avetak.fi
Avetak – Teollinen valmistuspalvelu – yli tuhat valmistusmenetelmää
Kantavat teräsrakenteet (toteutusluokka EXC2, EXC3)
Suunnittelupalvelu 3D-mallinnus
Hitsaustyöpalvelu
TI-FA tuotanto, verkkokauppa www.ti-fa.fi (metalliset sisustustuotteet; alumiini TI-FA tuotteita ja malleja esim. kaidemalli, uutuutena metallinen ulkoporras-malli ja muita TI-FA tuotteita!

Beamark Oy C12c
www.beamark.fi
Beam keskuspölynimurit ja tarvikkeet, ota pohjakuva mukaan saat putkistosuunnitelman veloituksetta. Vaihda vanha keskusimurisi uuteen Beamiin, tule osastolle kuulemaan lisää.

Best Lake Nature Adventures Oy A17
www.bestlakenature.com

bestLab Oy B5b
www.bestlab.fi

Better Home Oy D2b
www.betterhome.com

Biolan Ekoasuminen Oy C17b
www.ekoasuminen.fi
Kestävän kehityksen periaatteita noudattava, ympäristön kanssa sopusointuun pyrkivä asuminen säästää energiaa, luonnonvaroja ja rahaa. Biolan Ekoasuminen Oy on ekologisten asumisratkaisuiden asiantuntijayritys. Tarjoamme tuotteita ja palveluita, joiden avulla autamme ihmisiä tekemään kestäviä valintoja omassa arjessaan.
www.ekoasuminen.fi
Ekologisen asumisen tuotteet kätevästi verkkokaupastamme suoraan kotiin toimitettuna:www.kauppa.ekoasuminen.fi

Cityrakentajat Plansell D5b
www.plansell.fi
Saat kaiken LVI-suunnitteluun ja huoltoon samasta paikasta. Nähdään osastolla D5b!
LVI-suunnittelut
Hulevesisuunnittelut
Energiatodistukset
Thermia ilmalämpöpumppujen myynti ja asennus
LVI-asennukset ja huollot
Ilmanvaihtokanavien nuohous
Ilmalämpöpumppu
Mukana osastolla:
Thermia ilmalämpöpumput
Suomen Suodatinvalmiste Oy

Cramo Finland Oy B11c

CWN-Direct Oy C15a
www.dolphi.fi

DecoArtis OÜ E13d
www.decoartis.ee

Designtalo B12d
www.designtalo.fi
Muuttovalmiit omakotitalot. Nyt myös ekologinen uutuus – Desingtalo ECO 2!

Dried Buddy Oy/ Kuivalihakundi.com A15a
www.kuivalihakundi.com

Eco Weedkiller C16d
www.ecoweedkiller.com
Kiehuvavesi, ekologinen vaihtoehto rikkakasvien ja vieraslajien torjuntaan!

Eesti Donuts Oü B6b

Elefur Collection E9a
Sohvat ja sängyt sinulle joka osaat arvostaa laatua ja tyyliä.
puh. 020-7121400

Elementti Elli C2c
www.elementtielli.fi

Elisa Oyj A18, E10b
www.elisa.fi

Eränetti A6c
www.eranetti.fi

Esperienza Oy Ap7
www.esperienza.fi

EXK Kaihtimet C/O Eurokangas Oy E11c
www.exk.fi

Expert Kattohuolto Oy C4b
www.katonpuhdistus.fi

Fenestra Suomi Oy C6c
www.fenestra.fi
Parempaa palvelua ovista ja ikkunoista.

Filius Oy A27a
www.filius.fi

Finnlamelli B10d
www.designtalo.fi
Muuttovalmiit omakotitalot. Nyt myös ekologinen uutuus – Designtalo ECO2! Finnlamelli – Modernit hirsikodit muuttovalmiina tai vieläkin täydellisempänä kaikki maatyöt sisältävänä muuttovalmistoimituksena.

FINNSCO Oy A27a
www.finnsco.fi

Florencia Oy A2
www.florencia.fi

Fortum Markets Oy A18a, C21a
www.fortum.fi

Freebo Group Oy B10c
www.freeboenergy.com
Tule osastollemme tutustumaan pohjoismaiden suosituimpaan aurinkovoimalaan.
PS. Oletko kuullut jo verkkoakustamme? www.freebo.fi

Gitano Oy Ap14-15
www.going-sportswear.com/fi

Halltex Oy E8a
www.halltex.fi
Halltex-sisustuslevyt, ulko-ovet

Heinolan kesäteatteri B13b
www.heinola.fi/kulttuuripalvelut

Helen E6d
www.helen.fi/

Helsingin Villasukkatehdas Oy E19a
www.helsinginvillasukkatehdas.fi

Hifistudio E7c
www.hifistudio.fi
Ensiesittelyssä Lahdessa huippu-uutuus omakotitalo rakentajalle!
ViVa – Viihdevalmis Koti on näkymätön, koko kodin kattava audiojärjestelmä. Hinta alk 2995,-, messutarjous -10%.

HM Keittiö Oy E3
www.hm-keittio.fi

Horta2021 Hollola Ap2
www.horta2020.com

Hougaard E19c
www.hougaards.com

House Asunnot Lahti Oy B11e
www.house-asunnot.fi
Mukana osastolla:
Oma Säästöpankki
Tule tervehtimään Oma Säästöpankin osastolle meidän maskotti Norppaa sekä osallistumaan kuvakilpailuun, parhaat palkitaan! Oma Säästöpankki on suomalainen tyytyväisten asiakkaiden pankki. Tarjoamme paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa. Lähellä ja läsnä. Oma Säästöpankki Oyj Aleksanterinkatu 6 Lahti.

Hoviportaat E7b
www.hoviportaat.fi
Hoviportaat tarjoaa korkealaatuisia, moderneja ja yksilöllisiä porrasratkaisuja.
Palveluksessasi on ammattitaitoinen Hovi-tiimi, jolla on yli 40 vuoden kokemus suomalaisten porrasunelmien toteuttamisessa.
Takaamme laadukkaan työn aina tilaus- ja suunnitteluvaiheesta asti: asiakkaamme saavat portaat täsmällisesti ajallaan ja huolellisesti tehtynä ja asennus päivässä.
Tutustu laajaan porrasmallistoomme ja löydä suosikkisi laajasta mallistostamme.
Messuilla mukana uusia mallejamme – Tervetuloa tutustumaan! Messutarjous: vanhojen mäntyportaiden purku ja poiskuljetus veloituksetta.

Humantool Oy E5c
www.humantool.fi

Hunton Oy Ab B8b
www.hunton.fi
Huntonin ekologiset rakenneratkaisut kattoon, seiniin ja lattiaan – rakennustekniset vaatimukset huomioon ottaen, mutta luontoa unohtamatta!

Hybrid System OÜ B8a
www.hybridsystem.ee
Olemme Hybrid System:ssä kehittäneet uudenlaisen ratkaisun sadevesi- ja salaojajärjestelmiä varten. Hybrid-kaivon avulla molemmat järjestelmät voidaan asentaa toistensa päälle. Hybrid-kaivo ratkaisulla pystytään vähentämään kustannuksia, työtä, materiaaleja ja aikaa. Hybrid-kaivo on kestävä, taloudellinen sekä ympäristöystävällinen tuote.
Jälleenmyyjät:
Meltex
K-rauta
Onninen
Lakkapää

Hämeen Puhallus & Saneeraus Oy B13c
www.hapusa.fi/
Hämeen Puhallus & Saneeraus
– Enemmän kuin rakennusliike –
Hämeen Puhallus & Saneeraus on puhallusvillojen asentamiseen, uudis- ja saneerausrakentamiseen sekä LVI-töihin erikoistunut yritys.
Puhallamme ekologista, boorihapotonta puhallusvillaa uudis- ja lisäeristyskohteisiin.
Tule tutustumaan villanpuhallustyöhön messuosastollemme B13c ja osallistu samalla 1000 euron arvoisen puhallusvilla-asennuksen arvontaan!

Idomus Finland Oy C17f
www.idomusfinland.fi
Idomus nosto-, liuku- ja pariovet, Ninz teräs- ja palo-ovet, Nice oviautomatiikka ja Nice puomit

Iitin kunta C19a
www.iitti.fi
Löytyykö kotisi Suomen nopeimmasta kunnasta? Asumisen, tapahtumien ja vapaa-ajan luonnonkaunis kunta, missä asukkaiden, kylien, kunnan ja eri toimijoiden yhteistyöllä on hyvä asua, yrittää ja viettää vapaa-aikaa. Tule ja tutustu iloiseen Iittiin osastolla.

Interbella Oy C9c
Poresuuttimet, sihdit, tulpat, vedensuodattimet, vaihtopatterit, nahanhoitoaineet, parasta nahalle, TipTop-puhdistusaineet, myrkytön savisaippua, silmälasinpesuaine (myös läppärit, tietokoneet, kännykät ym.)

Jalotakka Oy E10a
www.jalotakka.fi
Jalotakka on kotimainen yritys, joka valmistaa Teräshormia ja Grillejä. Osastoltamme löydät pihapiirituotteita (grillejä, huvimajoja), sekä Suomen johtavat takkamerkit.
Osastolla loistavat messutarjoukset ja mahdollista säästää jopa tuhansia euroja.
Mukana osastolla:
Tulikivi
Contura
Jotul

Jetta-Talo Oy B11b
www.jetta-talo.fi

JK Ovet C18d
www.jkovet.fi

Jukkatalo Oy B6a
www.jukkatalo.fi

Julkisivu Center C5a
www.kattocenter.fi

Jämerä Kivitalot Oy B11g
www.jamera.fi
Jämerä on yksiaineinen, hengittävä ja paloturvallinen massiivikivitalo.

Järki-Saneeraus Oy B5d
www.jarkikatto.fi
Kattoremontit omakotitaloihin sekä pientaloyhtiöihin (1-2 krs kerros- ja rivitalot)
Oma peltitehdas
Suomalainen palvelualtis henkilökunta

Kaihdin ja Markiisi LAHTI E11c
www.kaihdinjamarkiisilahti.fi
Kaihdin ja Markiisi Lahti Oy on auringonsuojaus- ja kaihdinalan palveleva erikoisliike Lahden keskustassa. Kaikki alan tuotteet, suunnittelu, asennus ja huolto pitkällä kokemuksella ja asiantuntemuksella.
Mukana osastolla:
Arctic Kaihdin
EXK Kaihtimet Eurokangas

Kalaparkki Oy Ap1
www.kalaparkki.fi

Kameratekniikka B1
www.kameratekniikka.fi
Kameratekniikasta saat kodin ja yrityksen kameravalvonnan laitteet edullisesti ja kattavasti. Laaja valikoima eri tasoisia ja -hintaisia valvontalaitteita.
Tule tutustumaan osastoomme ja tarjouksiin. Messutarjouksena mm. – Cyclops 720P HD-tason sisävalvonta

Kannustalo B12c
www.kannustalo.fi
Rakennamme omakotitaloja muuttovalmiina sekä talopakettina. Kauniit talomallimme ovat olleet jo vuosikymmeniä suunnannäyttäjänä Suomen talomarkkinoilla.
Kannustalo-rakentajat ovat alan tyytyväisimpiä. Tervetuloa tutustumaan Kannustaloon!

Karamella Oy B
www.karamella.fi

Karhuvuoren Terveyspalvelu Ky B7a
www.zafira.fi

Kastelli-Talot Oy, Lahti B7e
www.kastelli.fi

KattoCenter C8d
www.kattocenter.fi

Kaukora Oy D7c
www.kaukora.fi

Kaunispiste Medime Ap5

Keijunkehrä A12f
www.keijunkehra.fi

KeittiöMaailma Lahti E5a
www.keittiomaailma.fi

Kera Group Oy C5c
www.keraplast.fi
Kestäviä päivänvaloratkaisuja vuodesta 1971. Keraplast tarjoaa ideoita ja tuotteita terassien ja kesähuoneiden kattamiseen sekä lasituksiin.

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo D8c
www.elo.fi

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia D8c
www.fennia.fi
Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja henkilöasiakkaiden taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia, vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia, varainhoitopalveluja tarjoava Fennia Varainhoito Oy, kiinteistöjohtamispalveluita tarjoava Fennia Kiinteistöt Oy sekä palveluyhtiö Fennia-palvelu Oy.
Fennia ja vuotovahtivalmistaja Leakomatic tekevät yhteistyötä vesivahinkojen ehkäisemiseksi ja tarjoavat huomattavia etuja vuotovahdin hankkijalle. Leakomatic tarjoaa vuotovahdin asennuksineen Fennian asiakkaille alennetulla hinnalla, ja Fennia puolestaan antaa vuotovahdin hankkineelle seuraavat edut rakennuksen ja irtaimiston vakuutusmaksuihin:
Etu kotivakuutukseen
• 50 %:n alennus ensimmäisen vuoden maksusta
• 20 %:n alennus seuraavana neljänä vuonna.
Vuotovahtien etuhinnat
M3i vuotovahti + vuotohälytin + perusasennus = 619 eur
M4i vuotovahti + vuotohälytin + perusasennus = 859 eur
Tule tutustumaan Fennian ja Leakomaticin yhteisiin etuihin osastolle D8c

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva E20b
www.turva.fi

Kesko Oyj / RT B11h
www.rautakesko.com
K-Rauta talomyynti – Ainoakoti, koti kolmella tavalla. Kimara hirsitalot-, loma-asunnot, -huvilat, -saunamökit ja -piharakennukset.

Kestopelti B13a
www.kattovaruste.fi
Kattoremontit, sadevesikourut, tikkaat ja kattoturvatuotteet suoraan kattopeltien valmistajalta. Teemme vuodessa yli 1000 remonttia!
Meiltä kattopaketit myös tarvikkeena pihaan toimitettuna. Valmistamme kattopellit omalla kattotehtaallamme.

Keuda Saaren Kartano B9d
www.keuda.fi
Keuda Saaren Kartanolla Mäntsälässä voit opiskella maarakennus-, puutarha-, kukka-, viher-,luonto- ja ympäristö-, sekä maatalous- ja metsäalaa. Tarjoamme aidosti henkilökohtaisen opintopolun sekä yhteisöllisen ja ainutlaatuisen ympäristön opiskeluun olit sitten nuori taikka aikuinen. Oppilaitoksemme sijaitsee 13 km Mäntsälän keskustasta pohjoiseen Vanhan Lahdentien varressa. Opiskelijoita meillä on yli 600 ja asuntolapaikkoja 200. Tule opiskelemaan ja kehittämään itsestäsi täysverinen alan ammattilainen!

Kierrätyskeskus Patina A7a, A10a
www.facebook.com/kierratyskeskuspatina

Kiiruna Talot Oy B12f
www.kiirunatalot.fi
Tehdasvalmisteiset muuttovalmiit omakotitalot myös hirrestä.

Kitetirri Tmi A17
www.kitetirri.fi

Kiven alla Oy A27b
www.kivenalla.fi

Konenäkö-projekti A15d
Facebook

Kontiotuote Oy C8b
www.kontio.fi

Konto Acoustics E13c
www.konto.fi
Kotimaiset ja luonnonmateriaalista valmistetut akustoivat tuotteet takaavat parhaan ja turvallisen elinympäristön kaikissa sisätiloissa niin äänen kuin hengittävyyden kannalta. Monipuolinen valikoima väreissä, muodoissa, paksuuksissa sekä kuvallisissa tuotteissa olemassa
IG: @konto_acoustics
FB: kontoacoustics

Korian Hirsi Oy B9c
www.korianhirsi.fi

Koristeaitta Ap8

Koskenpään Herkku Oy A11a-b
Facebook

Kotimaailma E19b
www.kotimaailma.com

Kotimestarit Oy B7d
www.kotimestarit.fi
Paikallinen talovalmistaja – turvallisesti lähellä sinua. Muuttovalmiit kodit meiltä, kysy myös valmistuotantoa!

Kotirinki Oy E20c
www.kotirinki.fi

Koulutuskeskus Salpaus – kuntayhtymä A2
www.salpaus.fi

Kuhmoisten Kunta C22a
www.kuhmoinen.fi

Kukka ja Lahja Maarit Korvenoja E18a

Kukka ja Sisustus Neilikka A4a, A12a
www.neilikka.fi

Kukkakaristo Oy A12b
www.kukkakaristo.fi

Kukkakauppa Villiviini A12d
www.kukkakauppavilliviini.com

Kuntopari Oy / Tempur Sleep Center E12a
www.sleepcenter.fi
TEMPUR, tyynyt, patjat, vuoteet, vuodekokonaisuudet, ergonomiatuotteet.
Stoo Aktiivituolit sekä Pallukka hierontaväline.
Osastollamme koulutetut nukkumisergonomian asiantuntijat. Tule tutustumaan tuotteisiimme!

Kylmäkärki Oy D4c
www.kylmakarki.fi

Kymen Kattokeskus Oy B11d
www.kymenkattokeskus.fi
Tiili- ja peltikattojen kattoremontit, huollot, kattoturvatuotteet, sadevesijärjestelmät

Kymppi-Katto Oy B13d
www.kymppi-katto.fi

Laattapiste Oy E1a
www.laattapiste.fi
Facebook
Laattapiste on vuonna 1979 perustettu moderni perheyritys, jonka tarina juontaa juurensa Helsingin Ruoholahdessa sijainneesta pienestä laattamyymälästä.Yli40 vuoden aikana olemme kasvaneet Suomen johtavaksi pintamateriaalien, kiinnitys-, tasoitus-, oikaisu- ja vedeneristysratkaisuiden sekä kylpyhuonekokonaisuuksien toimittajaksi. Palvelemme 157 hengen voimin niin yksityis- kuin ammattiasiakkaitakin kautta maan.

Laatukattila Oy D6a
www.laka.fi
LAKA-lämmityskattilat ja -lämpölaitokset.

Lahden Alueen Partiolaiset A28
https://www.lap.partio.fi/

Lahden Fresbee Club ry A25
www.lahdenfrisbeeclub.fi/

Lahden kaupunki C10a
www.lahti.fi

Lahden LVI-yhdistys B15b

Lahden Lämpöpumput D4a
www.bosch.fi
Bosch Lämpötekniikka esittelee energiatehokkaat ja ekologiset lämmitysratkaisut: esillä maa-, ilma-vesi ja ilmalämpöpumput sekä tavattavissa Bosch-lämmitysasiantuntijat.
Mukana osastolla:
Sertifioitu Bosch Lämpömestari

Lahden Putkipalvelut Oy D7a
www.lahdenputkipalvelut.fi

Lahden Rakentajien Yhdistys ry B15a

Lahden Seudun Omakotiyhdistys B10b
www.omakotiliitto.fi

Lahden Ympäristöpaja A2
www.ymparistopaja.com

Lahti-Huvilat E16a
www.lahti-huvilat.fi

Lammin Betoni Oy C6b
www.lamminbetoni.fi
Lammin Betoni on vuonna 1956 perustettu suomalainenperheyritys, jokavalmistaa valettavia muotti- ja eristeharkkoja, väliseinäharkkoja ja pihatuotteita. Konserniin kuuluu myös Lammi-Perustus Oy joka valmistaa Tassu valmisanturamuotteja

Lammin Ikkuna Oy C7a
www.lammin.fi
Lammin Ikkuna Oy valmistaa suomalaisia ikkuna- ja ovituotteita Lammin ja Kangasniemen tehtailta käsin. Tuotantotoimintaa on ollut jo noin 50 vuotta. Kaikki tuotteet tehdään mittatilauksena asukkaiden, taloyhtiöiden ja yrityksien tarpeita kuunnellen. Valikoimastamme löytyy myös markkinoiden ensimmäiset ja tutkitusti toimivat signaali-ikkunat. Tule pisteellemme tutustumaan toimintaamme ja tuotteisiin sekä osallistumaan tuotelahjakortin arvontaan! 010 8411 700 | myynti@lammin.fi | www.lammin.fi | www.signal-window.com

Lammi-Perustus Oy C6a
www.lamminbetoni.fi
Tassu valmisanturamuotti on nopea, helppo ja kustannustehokas ratkaisu vahvan ja toimivan perustuksen toteuttamiseksi.

Lauha Kaluste E8c
www.myotapaiva.com

Leakomatic Oy D8c
www.leakomatic.com
Leakomatic kehittää, valmistaa ja myy vuotovahteja ja -järjestelmiä kaiken kokoisiin kiinteistöihin ja rakennustyömaille. Leakomatic on Suomen suosituin vuotovahti ja turvaa jo yli 16 000 rakennusta vesivahingoilta. Tule tutustumaan markkinoiden tarkimpaan ja monipuolisimpaan vuototurvavalikoimaan yhteisosastollammeD8c vakuutusyhtiö Fennian kanssa. Fennian asiakkaille tarjoamme yhdessä mittavat edut.

Leco Engineering Oy Noblessa-keittiöt E4
www.noblessakeittiot.fi
Nyt Noblessa on enemmän kuin keittiö ja voit kalustaa koko kotisi Noblessa-laatukalustein. Me tarjoamme Sinulle aina yksilöllisen suunnittelun ja täydelliset toimitukset. Takuuvarma toimitus saapuu sovittuna ajankohtana suoraan kotiisi. Saat kauttamme myös asennuspalvelun ja vaikka koko remontin, jos sitä tarvitset.

Leipomoliike Irene Partanen Oy U5

Liikunta- ja hyvinvointikeskus Fressi Lahti C8c
www.fressi.fi

Liner Express Oy D9a
www.linerexpress.fi
Liner Express Oy on vuonna 2014 perustettu lahtelainen LVI-alan yritys.
Erikoisosaamisemme on viemärisaneerauksien toteutus sukitusmenetelmällä, viemärilinjojen vuotokohtien paikannukset ja paikkaukset sekä valurautaisten lattiakaivojen muutokset muovisiksi, kiinteistön rakenteita rikkomatta.
Perinteisellä LVI-puolella teemme käyttövesiremontteja, lämmityspuolen putkiremontteja sekä lämmitysmuotojen muutoksia esimerkiksi öljylämmityksestä ilma-vesilämpöpumppuun. Meidän kautta saat kilpailukykyiseen hintaan myös kaikki LVI-tarvikkeet yksittäisistä hanoista kaukolämpöpaketteihin.
Asennamme ja myymme myös kaikkia ilmalämpöpumppumerkkejä.
Toteutamme saneerauksia omakotitaloihin, rivitaloihin, pienkerrostaloihin, teollisuuteen, liiketiloihin sekä risteilyaluksiin.

Linercom Oy D5a
www.linercom.fi
Linercom Oy tekee kokonaisvaltaisia putkistosaneerauksia sukitusmenetelmällä.
Toimimme koko Etelä-Suomen alueella. Päijät-Häme, Kymenlaakso ja pääkaupunkiseutu.
Sukitus Linercom-menetelmällä on nopeampi ja taloudellisempi vaihtoehto putkistosaneerauksiin

Local Artisans Oy B12b
www.vanhanporvoonjaatelotehdas.fi

Lokoisa E13b

Lopella-sisustuspuut E6b
www.lopella.fi
Katto- ja seinäpaneelit, saunapaneelit, listat ja lattialaudat suomalaisesta massiivimännystä.

Lumon Suomi Oy C21d
www.lumon.fi

LuontoTaika luontotaika.net Välikäytävä C/B
www.luontotaika.net

Luontoturva Ky A7c
www.luontoturva.fi

Lvi-Limino Oy D11
www.limino.fi

Lvi-Tuikku Oy D6d
www.lvituikku.fi

LVITurva Group Oy D5c
www.lviturva.fi

Lähiruoan Ystävät ry A11j
www.lähiruoka.fi

Lämpöpalvelut D5d
www.lampohuolto.com
Suomen Ilmalämpöpalvelu Oy on kotimainen kasvuyritys, joka toteuttaa ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita viilennys- ja lämmitysratkaisuja palveluna. Siirtyminen maalämpöön tai vesi-ilmalämpöön on nyt mahdollista ilman alkuinvestointia. Tule käymään pisteellämme ja lasketaan yhdessä paljonko voisit alkaa säästämään jo tänään. Me investoimme, sinä säästät.

LänsiAuto Oy B2b
www.lansiauto.fi

Löydä Sähkömies C12b
www.sahkoinfo.fi
Päijät-Hämeen sähkö- ja teleurakoitsijat antavat osastolla rakentajille ja remontoijille neuvoja ja opastusta sähkötöiden toteuttamiseen siten, että remontin lopputulos on turvallinen, taloudellinen ja toimiva. Tutustu myös www.löydäsähkömies.fi ja www.sähköala.fi

Maaelo Oy Ap3
www.puutarhaponi.fi

MarkArt Innovations U4
www.markart.fi

Master Sauna E6a
www.mastersauna.fi
MasterSauna-ulkoporealtaat suoraan maahantuojalta edullisesti jokaisen tarpeeseen. Tervetuloa tutustumaan ja ihastumaan messutarjouksiin ja upeisiin altaisiimme osastolle E6a! Nyt on oikea aika tehdä koko perhettä rentouttava allashankinta!

Media Potentia Oy B17b
www.omakotilehdet.fi

Memorosa A12h
www.memorosa.fi

Mesila isä & poika Ay A11h
www.mesila.fi

Mesvac Oy C1
www.mesvac.fi
Mesvac/Hörmann Autotallin ovet. Osastolla uskomaton Messu Tarjous
Jälleenmyyjä:
Rooswest Oy
Sami Lindroos
puh: 0400 908 073
Tarhatie 9, 45700 Kuusankoski
info.rooswest@gmail.com

Metsäpalvelu SavottaSudet B7c
www.savottasudet.fi
Metsänhoito- ja puunkaatopalveluja Päijät-Hämeessä, ilman välikäsiä

Mukelomesta Oy E23a
www.mukelomesta.fi

Mustila Viini A11f
www.mustilaviini.fi

Muurametalot Oy B11f
www.muurametalot.fi
Muurametaloilta saat muuttovalmiit omakotitalot turvallisesti, kosteudelta suojassa rakennettuna ja maalämmöllä lämmitettynä. Osastollamme mukana Puula Hirsitalot, jolta saat hirrestä rakennetut pihasaunat, loma-asunnot ja vierasmajat ym. hirsirakennukset

Mäntsälän Kunta C18b
www.mantsala.fi/
Luonnonläheinen Mäntsälä on mahdollisuuksien kunta asua ja yrittää toimivien liikenneyhteyksien varrella.
Kunnan viralliset kotisivut osoitteessa www.mantsala.fi.

Neorex Oy C14b
www.neorex.fi

Nepal Namaste Dreams ry E18c

Nibe Energy Systems Oy D1
www.nibe.fi
NIBE valmistaa maalämpö-, ilma-vesilämpö- ja poistoilmalämpöpumppuja yli 30 vuoden kokemuksella. NIBEltä saat järjestelmän, johon kuuluu kodin lämmitys, käyttövesi, viilennys ja ilmanvaihto, ja voit hallita koko järjestelmää joko lämpöpumpun näytöltä tai esim. älypuhelimestasi. NIBEn ratkaisut sopivat niin uusiin taloihin kuin lämmitysremontteihin, kun halutaan ekologisuutta ja säästöjä. Tuotevalikoimassamme on myös NIBE, Haato ja Metro lämminvesivaraajat. Messuilla esittelyssä uusi NIBE S -sarja, joka helpottaa käyttäjänsä arkea entisestään. Lue lisääwww.nibe.fi

Nobenäpp Oü B5c
www.nobenäpp.ee
Arex lasiveitsi, Biokraft puhdistusaine, silikooninen ikkunapesusetti.

Nordicform Oy B2c
Modulaarinen muottijärjestelmä kivirakentamiseen!

Nyman Heikki Yhdyskäytävä

Oilon D4b
www.lampoassa.fi

Omatalo Oy B8c
www.omatalo.com
Omatalo on jo yli 80 vuotta toteuttanut kymmenien tuhansien asiakkaiden unelmat hyvästä asumisesta ja teemme totta myös sinun haaveistasi – luotettavasti, laadukkaasti ja turvallisesti. Tule tutustumaan osastollemme uuteen pohjoismaiseen Omatalo Evo-talomallistoomme, joka henkii eleetöntä pohjoisen kauneutta!

OmaYkkönen Oy D13a
www.optikonoma.fi

OP Päijät-Häme B6c
www.facebook.com/OPpaijathame
Tervetuloa paikallisen rahoituksen ja asumisen asiantuntijan osastolle!
OP Päijät-Hämeen osastolta apua asumisen unelmiesi toteuttamiseen: osastollamme kerromme sinulle turvallisesta asuntolainastamme, joka joustaa elämäntilanteidesi mukaan ja OP Koti Päijät-Hämeen ammattitaitoiset välittäjät auttavat sinua asunnon myynnissä tai ostamisessa askarruttavissa kysymyksissä.
Asuntolainamme on avain unelmiesi kotiin!

Orimattilan Tapetti ja Väri Oy E9b
www.otv.fi
Värisilmä auttaa
Tapetit, lattiat, keraamiset laatat, kiintokalusteet, sisustusneuvonta, 3-D suunnittelu.
Decofloor mikrosementtituotteet – osallistu arvontaan osastollamme: palkintona uniikki, käsityönä tehty Decofloor käsienpesuallas, arvo 600e.
Uutuus : B hard kovapuulattiat
Virtasen maalitehdas – koemaalaamo, osallistu arvontaan.
Kotimaiset Novitek ulkoporealtaat – vuoden parhaat allaskaupat tehdään täällä!
Mukana osastolla:
Värisilmä,Domisi – Decofloor tuotteet
Inno floor– B:hard lattiat
Virtasen maalitehdas
Novitekulkoporealtaat

Panasonic Aurinkopanelit B5a
www.aircon.panasonic.eu
Toimialamme on sähköurakointia, johon kuuluu aurinkopaneeleiden myynti, asennus ja huolto. Sen lisäksi teemme sähköautojen latausasemia ja yleistä sähköurakointia. Toimintaa meillä on ympäri Suomea; pääkaupunkiseudusta Keski-Suomeen ja pohjolassakin sovittaessa.
Mukana osastolla:
www.kukkulanlampopumppu.fi

Panasonic Nordic, Filial till Panasonic Marketing Europe GmbH D8d

Pedro Oy E14c
www.pedro.fi

Perustava Oy C8e
www.perustava.fi
Perustava on Suomen suurin betoniperustusten suunnittelija ja urakoitsija. Palveluihimme kuuluvat perustukset niin pientaloihin, hoivakoteihin kuin kerrostaloihinkin sekä väestönsuojat, tukimuurit, kellarit ja betonirungot omalta elementtitehtaalta Lammilta. Päijät-Hämeen ja Keski-Uusimaan alueella voimme hoitaa myös tontin maaperätutkimuksen ja maarakennuksen. Lue lisääwww.perustava.fi

Pieni aarrekauppa Ap12-13
www.pieniaarrekauppa.fi

Pieni Sänkypaja E2a
www.sankypaja.fi

Pihasyreeni A2
www.pihasyreeni.com

Pihla ikkunat ja ovet C17a
www.pihla.fi
Pihla on kotimainen puu–alumiini-ikkunoiden, parveke- ja terassiovien sekä ulko-ovien valmistaja. Pihlan ikkunat ja ovet valmistetaan keskellä Suomea Ruovedellä, vuosikymmenten kokemuksella.

Piiput Kuntoon Oy C2d
www.piiputkuntoon.fi
Piiput kuntoon on eteläsuomalainen pientalojen hormien ja tulipesien huoltoon, kunnostamiseen ja ylläpitoon erikoistunut yritys.
Tavoitteenamme on tarjota asiakkaallemme turvallisempi ja ekologisempi tulisija vuosiksi eteenpäin – alkuperäisestä kunnosta

Piiraisen Kuntta A2
www.piiraisenviherpalvelu.fi

Poppamies C9d
www.poppamies.fi
Poppamies on tullut tunnetuksi erityisesti chili- ja grillaustuotteistaan, korkeasta laadusta ja arvostuksesta ruokaa kohtaan. Olemme alusta asti olleet oman tiemme kulkijoita ja tuoneet tuotteillamme nuorekasta piristysruisketta suomalaiseen keittiöön. Suomalaiseen ruokaan sopii mielestämme oikein mainiosti myös hieman mausteisempi asenne! Poppamiehen valikoimasta löytyvät parhaat chili- ja BBQ-tuotteet, sekä laaja valikoima muita maistuvia ruokatuotteita! Oman tuotemerkkimme tuotteet valmistutetaan parhaista raaka-aineista useissa tuotantopaikoissa ympäri maailman. Kehitämme tuotteitamme tinkimättömällä asenteella kunnes olemme niihin sataprosenttisen tyytyväisiä.

Porkkalan Kartano A6a
www.puutarhajapuisto.net

Power Finland Oy C13
www.power.fi

Prestocon Oy A15c
www.leguano.fi

Projektivoima Oy B8d
www.citywork.fi
Rakentamisen työt ja tekijät
Projektivoima on luotettava rakentamisen partneri. Erikoistumalla rakennusalaan olemme pyrkineet laadukkaaseen henkilöstövuokrauspalveluun alalla, jota ymmärrämme. Voit luottaa, että puhumme samaa kieltä kanssasi. Toimipisteitä Projektivoimalla on Helsingissä, Kotkassa, Kouvolassa ja Lappeenrannassa, mutta palvelemme asiakkaitamme ympäri Suomea.
Projektivoima on vuonna 2009 perustettu rakennusalan henkilöstöpalveluihin ja alihankintaan erikoistunut yritys. Olemme osa Citywork-konsernia ja toimipisteitä meiltä löytyy ympäri Suomea 14.
Palveluihin kuuluvat erilaiset henkilöstön ulkoistukset, resursoinnit, rekrytoinnit ja vuokraukset. Tervetuloa osastolle kuulemaan lisää! Lisätietoja löydätwww.projektivoima.fi

Promo Event One Oy C9b

Promotion Point Oy E11d
www.promotionpoint.fi

Purkupiha Oy C7b
www.purkupiha.fi

Päijät-Hämeen Pelastuslaitos C16c
www.phpela.fi

Päijät-Hämeen Putkiasennus D12d

Rakennusbetoni ja Elementti Oy A2
www.rakennusbetoni.fi
Rakennusbetoni- ja Elementti Oy, Hollolan Sora Oy sekä Mikrobetoni Oy muodostavat yksityisen konsernin, joka valmistaa korkealuokkaisia erikoisbetonituotteita ja palvelee Suomen sekä naapurimaiden rakentajia. Alueemme ja laitoksemme sijaitsevat Hollolan Kukonkoivun teollisuus- ja maa-ainesten ottoalueella ja Lahdessa Kolavan teollisuusalueella. Raksa-messuilla esittelemme laajan valikoiman piharakentamisen tuotteita kiviaineksista betonituotteisiin sekä viherkattotuotteemme.

RakennusPuutarha Oy A2
www.rakennuspuutarha.fi

Rakennustutkimus RTS Oy B7b
www.suomirakentaa.fi

Rakentaja.fi A2

Retki-lehti A15b
.
Rieväpojat U4

S&M Decor/ Iloinen Keittiö E17
www.iloinenkeittio.fi

Salpakirja OyA9a
www.salpakirja.net

Salpausselkä Geopark A13

Salum Oy B8g
www.salum.fi

Salvos Finland Oy E7a
www.salvos.fi
Salvos Finland Oy valmistaa sekä asumisen että vapaa-ajan hirsirakennukset.
Myymälä:
Myyntimiehenkatu 1, 15700 Lahti
Tehdas:
Maustetie 10-14, 92930 Pyhäntä

San Siivous D2a
www.sansiivous.fi

Savon Aurinkoenergia Oy C21b
www.savonaurinkoenergia.fi

Scanoffice Oy C8a
www.scanoffice.fi
Energiatehokkaat ja laadukkaat lämpöpumput Pohjoismaiden suurimmalta maahantuojalta

Sector Alarm Oy B8f
www.sectoralarm.fi

Siesta Group Oy C18c
www.siesta.fi

Sievitalo B11i
www.sievitalo.fi

Sisäilma Center C9a
www.kattocenter.fi

Skaala IFN Oy C6d
www.skaala.com
Kotimaiset energiatehokkaat ikkunat ja ovet asennettuina Skaalalta.

SK-Metalli Oy C18a
www.skmetalli.com
Kotimainen valurautainen Kesäkeittiö – 30 vuoden kokemuksella.
grillaa, paistaa, loimutta, savustaa, hiillostaa keittää…

SolarWind by Janneniska Oy U1
www.solarwind.fi

Sorcolor Oy C19b
www.sorcolor.fi

Suomen Hyötyajoneuvokeskus D7b
www.hyotyajoneuvokeskus.com

Suomen Jättikasvisyhdistys A8d
www.jattikasvisyhdistys.fi

Suomen KattoCenter Oy U2
www.kattocenter.fi

Suomen luonnonmaalit Oy E20a
www.suomenluonnonmaalit.fi

Suomen Putkisto Palvelu Oy D2c
www.sppoy.com/fi
Teemme viemäreiden sukkasujutuksia ja vesijohtojen sekä kaivojen saneerauksia kaivamattomin menetelmin yli 40 vuoden kokemuksella. Toimimme koko Suomessa ja palvelemme kaikkia kohderyhmiä. Asiakkainamme ovat yksityiset kiinteistön omistajat, talo- ja kiinteistöyhtiöt sekä tuotanto- ja teollisuuslaitokset. Tule osastollemme tutustumaan miten viemärit, vesijohdot ja kaivot voidaan saneerata ilman purku- ja kaivuutöitä.

Suomen Sokkelieriste B12a
www.sokkelieriste.fi

Suomen Terveysmaailma Oy E12b
www.terveysmaailma.fi

Suomen Valugrilli Oy C21c
www.valugrilli.com

Taivaanranta -tontit C12d
www.taivaanranta-asunnot.fi

Tampereen asbesti- ja kuitulaboratorio Oy B11a
www.asbestilaboratorio.fi
Tampereen asbesti- ja kuitulaboratorio Oy on nopea ja luotettava kumppanisi asbesti- ja haitta-aine analytiikassa. Messuosastollamme pääset tutustumaan asbesti- ja haitta aine laboratorion toimintaan. Osastollamme on näytillä Asbestia, asbestipitoisia materiaaleja sekä mikrobikasvustoja. Osaa näytteistä pääsee myös tarkastelemaan itse mikroskoopilla. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme osastollemme B11a.
lisätietoa meistä löydät myös osoitteestawww.asbestilaboratorio.fi

Tazzia Oy C21b
www.tazzia.fi

TiiaMarian Kukka Oy A12g
www.tiiamaria.fi

Tiivi C9e
www.tiivi.fi
0800 184 484 soita maksutta, myyntipalvelu@tiivi.fiwww.tiivi.fi
Ikkunat, ovet ja asennuspalvelu.

Tmi Antero Tiitinen Jalkistuotteet Ap10
www.jalkistuotteet.com

Tmi Hannu Veikkola C19c
Tuotteet
– vedensuodattimet
– poresuuttimet
– Nahkiss nahanhoitoaine
– All Tip Top savisaippua
– silmälasien puhdistusaine (Suomi)
– alkuperäiset Jenkkikassit

Tmi Mehrangiz Jafari Alimalek A11e

Tmi Pirjo Lindroos Ap19-20

Tmi Valkoinen Omena A12c
Facebook

Tocon Consulting & Construction E8b
www.tulisija.info
Messutarjous:
Meiltä parhaat messutarjoukset takoista ja Schiedelin hormeista!

Topi-Keittiöt Oy E13a
www.topi-keittiot.fi

Turner Group Oy C14a
www.turner.fi

Turner Ovipalvelu Oy C14a
www.turner.fi
Laadukkaat nosto-ovet 10-vuoden takuulla. Kysy myös saneerauskohteeseen täysin valmis asennuspaketti.

Tuulosrievä Oy A11k-l
www.tuulosrieva.fi

Tähtiremontit Oy C3
www.tahtiremontit.fi
Tähtiremonttien ammattitaitoiset ja kokeneet työntekijät palvelevat kodinsisustajia ja –remontoijia avaimet käteen –periaatteella. Palveluumme kuuluu kaikki remontin vaiheet aina sisustussuunnittelusta taloyhtiöilmoitusten tekoon ja ammattitaitoisesta asennuksesta remonttijätteiden kierrätykseen. Arvostamme korkealle Suomalaista osaamista. Käytämme töissämme pääsääntöisesti Suomessa valmistettuja tuotteita ja paikallista ammattitaitoa. Tähtiremonttien ammattilaiset tekevät tarkkaa ja huolellista työtä. Annamme laajan 2 vuoden työ- ja asennustakuun kaikkiin remonttikohteisiin. Voit vähentää tekemämme työt verotuksessasi kotitalousvähennyksenä. Toimitamme sinulle eritellyt tiedot tekemistämme töistä sekä esitäytetyn hakemuslomakkeen. Raksa 2020 messuilla osastomme sijaitsee paikalla C3. Messukampanjoina ovat seinäpinnat, lattiat, liukuovikaapistot ja väliovet. Esittelyssä on myös uusi keittiöovimallistomme. Tervetuloa!

Tähtiterassit C16b
www.tahtiterassit.fi

Uniikit suomalaiset käsityöt A11i
Facebook

Unikulma Oy E14a
www.unikulma.fi
Yksilölliset paremman unen tuotteet turvallisesti suoraan valmistajalta! Tervetuloa ilmaiseen UnikLab-pintapainemittaukseen sekä kuulemaan vinkit parempaan uniergonomiaan. Kotimainen Unikulma, unesi puolesta jo 35 vuotta!

Verisure Oy C12g
www.verisure.fi

Vesikaivohuolto Vipe Oy D3
www.kaivo.fi
Facebook
Vesikaivohuolto Vipe Oy on yksinomaan juoma- ja talousvesikaivojen huoltoihin erikoistunut yritys. Tarkastamme, puhdistamme ja kunnostamme kaivosi.
Toimimme pääasiassa Etelä- ja Keski-Suomen alueella.
Teemme myös kaivoasioiden konsultointia julkisyhteisöille ja vesiosuuskunnille ympäri Suomea.
​Olemme apunasi kaikissa kaivoihin liittyvissä asioissa. Laitetaan kaivosi kerralla kuntoon!

Vesivek Oy C11
www.vesivek.fi

Viemäriverstas D12b
www.ilmava.com

Viestilehdet Oy A4b
www.viestilehdet.fi

Vihertalo Varpula Oy A2, A7b
www.vihertalovarpula.fi

Vinyylitalo Oy C2a
www.vinyylitalo.fi

Väinölän Luomutila A6b
www.vainolanluomu.net

Väre Oy C12e
www.vare.fi
Väre on uuden ajan energiapalveluyhtiö ja Suomen neljänneksi suurin sähkönmyyjä. Väre on modernin elämäntavan mahdollistaja, tulevaisuuden energiapalveluyhtiö. Neuvonantajanasi ja kumppanisi kaikissa energiaan liittyvissä asioissa. Kun haluat lisätä asumisen mukavuutta ja turvallisuutta, vähentää energiakustannuksia sekä helpottaa arkeasi niin työssä kuin kotonakin vastuullisia valintoja unohtamatta, on Väre silloin oikea kumppanisi.

Wästikivi Oy Ap16-17
www.wastikivi.fi

Vääksyn Konepiste C10b
www.venekauppa.com/fi

Turvallisesti messuille!

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyrityksenä Lahden Messut haluaa varmistaa mahdollisimman turvallisen osallistumisen messutapahtumaamme niin näytteilleasettajille, messurakentajille kuin kävijöillekin. Tulemme noudattamaan messujen järjestämisessä erityistä huolellisuutta sekä panostamaan turvallisuuteen.

Tutustu turvallisuusohjeistukseemme

Turvallisuusohjeet messuvieraille:

Turvallisuusohjeet näytteilleasettajille:

Messuinfo

Raksa Lahden Messukeskuksessa 25.-27.9.2020
Avoinna perjantaina ja lauantaina klo 10-17, sunnuntaina klo 10-16.

Samanaikaisesti Pihapiiri- ja Luontoretki-messut.
Kävijät pääsevät kaikkiin tapahtumiin yhdellä sisäänpääsymaksulla.

Lippujen hinnat:
Aikuiset ennakkoon 12 € (24.9. saakka), kassalta 15 €
Eläkeläiset,opiskelijat ja työttömät 12 €
Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa
Ryhmälippu (minimi 10 hlöä) 10 € hlö
Sotaveteraanit veloituksetta
Osta liput edullisesti ennakkoon TÄSTÄ

Raksa-messut siirtyvät koronatilanteen vuoksi syksyyn. Kevään Raksa-messuille ostetut ennakkoliput ja saadut asiakaskutsut käyvät sellaisenaan myös syksyllä järjestettävään tapahtumaan. Jos kuitenkin haluatte palauttaa lippunne, suosittelemme tekemään sen kätevimmin osoitteessa: https://web.lippu.fi/palautus/
Vaihtoehtoisesti voitte olla myös yhteydessä Lippu.fi kuluttajapalveluun +358 (0)600 39 3949 tai sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@lippu.fi

Turvallisuus:
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyrityksenä Lahden Messut haluaa varmistaa mahdollisimman turvallisen osallistumisen messutapahtumaamme niin näytteilleasettajille, messurakentajille kuin kävijöillekin Tulemme noudattamaan messujen järjestämisessä erityistä huolellisuutta sekä panostamaan turvallisuuteen.
Tutustu turvallisuusohjeisiimme

Saapuminen messuille:
Lahden Messukeskukseen on helppo saapua ilmaisilla messubusseilla.
Omilla autoilla tulevien käytössä on maksullinen pysäköinti Messukeskuksen ja Jäähallin pysäköintialueella. Pysäköintilippu maksaa 8 euroa kassalta ostettuna tai 10 euroa paikoitusalueelta ulos ajettaessa.

Ilmaiset messubussit

Helpoin tapa saapua messuille!

Lähdöt Lahden Matkakeskuksesta (pysäkki D) tasalta ja puolelta.
Reitti kulkee torin (Marolankadun turistipysäkki) kautta Lahden Messukeskukseen.

Ensimmäinen bussi lähtee Lahden Matkakeskukselta klo 10. Paluukuljetukset Lahden Messukeskuksesta varttia yli ja varttia vaille. Viimeinen paluubussi Messukeskuksesta perjantaina sekä lauantaina klo 17.15, sunnuntaina klo 16.15.

Liikennöitsijänä toimii Reissu Ruoti

Ravintolapalvelut

Uusi ravintoloitsijamme Food&Events Tapahtumaravintolat tuo messuille laatua ja elämyksellisyyttä – tervetuloa nauttimaan!

  

Ammattilaisseminaarit

Raksan ensimmäisen näyttelypäivän perjantain ohjelma on suunnattu erityisesti rakennusalan ammattilaisille ja alaa opiskeleville. Päivä on täynnä ajankohtaista sisältöä muun muassa laadukkaiden ammattilaisseminaarien muodossa. Tapahtuma on perjantaina normaalisi avoinna myös kuluttajille.

Rakentaja.fi PRO -seminaari
Rakentaja.fi järjestää Ammattilaisseminaarin Lahden Raksa-messuilla perjantaina 25. syyskuuta. Rakentaja.fi tarjoaa seminaariin osallistuville ilmaisen sisäänpääsyn messuille perjantaina. Tervetuloa kuuntelemaan luentoja rakennusalan uusista ratkaisuista ja koulutuksista!
Katso seminaariohjelma ja  ilmoittaudu TÄSTÄ

Lasten Raksa

Myös lapset viihtyvät Raksa-messuilla!

Raksa-messuille rakentuu leikkialue, jossa on valvottu lastenhoito lauantaina sekä sunnuntaina.

Lasten Raksan ohjelma tarkentuu lähempänä ajankohtaa.

Raksa-teema

Raksa 2020 -teemaosio julkaistaan Uusi Lahti -lehdessä keskiviikkona 23.9.2020.

Raksa-teeman julkaisee Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Mediatalo ESA/Uusi Lahti.

Ilmoitusvaraukset:
Marketta Paldanius
p. 044 7360 766
marketta.paldanius@mediataloesa.fi

Näytteilleasettajille

Suunnitelmat messujen toteuttamiseksi syyskuun lopulla ovat edelleen voimassa. Toivomme kaikkien osapuolten kannalta, että saamme yhdessä pidettyä talouden pyörät pyörimässä turvallisuusasiat vahvasti huomioiden. Seuraamme jatkuvasti viranomaisten määräyksiä ja ohjeistuksia. Olemme valmistelleet kattavat toimenpiteet turvallisen messuvierailun eteen.  Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyrityksenä olemme laatineet ohjeistuksen, jolla varmistamme jokaiselle messuilla olijalle turvalliset olosuhteet Lahden Messukeskuksessa. Tutustu turvallisuusohjeistukseemme

Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on valmistanut käyttöömme ohjevideot syksyn messujen turvallisuutta silmällä pitäen. Katso videot tästä

Sopimusehtojemme mukaisesti emme valitettavasti pysty palauttamaan osallistumismaksuja.

Messuaikataulut

Rakentaminen
tiistai klo 8-18
keskiviikko klo 8-18
torstai klo 8-20

Huoltoajat
perjantai 25.9. klo 7-10
lauantai 26.9. klo 8-10
sunnuntai 27.9. klo 9-10

Messut avoinna
perjantai 25.9. klo 10-17
lauantai 26.9. klo 10-17
sunnuntai 27.9. klo 10-16

Purkaminen
maanantai 28.9. klo 8-16

Ilmaiset näytteilleasettajien bussikuljetukset Lahden keskustahotelleilta messuille. Aikataulut päivittyvät lähempänä ajankohtaa.

Ravintolapalvelut
Raksan uusi ravintoloitsija Food&Events Tapahtumaravintolat tuo messuille laatua ja elämyksellisyyttä – tervetuloa nauttimaan!

Kahvi- ja lounaslipukkeita voit tilata tällä lomakkeella, lähetys osoitteeseen: ravintolat@sibeliustalo.fi
Lipukkeita voi ostaa tapahtuman aikana lounasravintola Purusta C-hallista.

Hinnasto näytteilleasettajille

Näy messuilla!
Tarjoamme monipuolisesti erilaisia näkyvyysvaihtoehtoja Lahden Messukeskuksessa. Kysy lisää ja ideoidaan yhdessä juuri sinun yrityksellesi sopiva tapa näkyä omalle kohderyhmällesi!
Tutustu Lahden Messukeskuksen mainospaikkoihin

Ohjeita messuosallistumiseen 
Lue TÄSTÄ ohjeet onnistuneeseen messuosallistumiseen tai katso videovinkit:

   

   

Näytteilleasettajaksi Raksa-messuille?

Tuo tuotteesi ja palvelusi laajan ja ostovoimaisen yleisön luo – varaa osastosi Raksa-messuilta nyt!

Raksa2020_mediakortti.pdf

Näy messuilla!

Tarjoamme osastopaikkojen lisäksi monipuolisesti erilaisia näkyvyysvaihtoehtoja Lahden Messukeskuksessa. Kysy lisää ja ideoidaan yhdessä juuri sinun yrityksellesi sopiva tapa näkyä omalle kohderyhmällesi!
Tutustu Lahden Messukeskuksen mainospaikkoihin

Tiedotteet

Koronavirusepidemian vuoksi Raksa 2020 siirtyi keväältä syksylle. Tapahtuman uusi ajankohta on 25.-27. syyskuuta 2020. Samanaikaisesti järjestetään myös Pihapiiri-puutarhamessut sekä ulkoilmaihmisille suunnattu uutuustapahtuma Luontoretki. Kevään tapahtumaan ostetut liput käyvät myös syksyn messuille.

Turvallisuusohjeistus

Kevään tiedotteet:

24.2.2020 Valtion avustuksia ja energiatehokasta rakentamista – Raksan avajaispäivä tarjoaa ajankohtaista tietoa taloyhtiöille ja ammattirakentajille

9.3.2020  Kämppä myyntiin, remonttiin vai vuokralle? – asuntoasiat puhuttavat Raksa 2020 -messuilla

9.3.2020 Messu- ja tapahtumajärjestäjät seuraavat koronavirustilannetta