Kätevä&Tekevä ja Hetki 2023
Taitoa, tekemisen iloa ja hyvää oloa Lahden Messukeskuksessa!
Kätevä&Tekevä -käsityömessut
Kätevä&Tekevä tuo jälleen pyhäinpäiväviikonloppuna 4.-5.11.2023 kädentaitojen ystävät ja käsityöharrastajat yhden katon alle Lahden Messukeskukseen. Odotetussa tapahtumassa on luvassa hallien täydeltä nähtävää ja koettavaa!
Kätevä&Tekevä on täynnä mielenkiintoista ohjelmaa ja upeita näytöksiä. Messuilla pääset vaikkapa ihastelemaan historiallisia asuja oopperamaailman Euroviisujen säestyksellä, kuulemaan kirjonnan mahdollisuuksista ja opit hyödyntämään kaapista jo löytyviä käsityötarvikkeita sekä materiaaleja.
PELTOdressesin upeat hääluomukset ovat esillä Rakkaustarina-näyttelyssä sekä näytöksessä, ja Routa Design tuo messuille nähtäväksi ensimmäistä kertaa esillä olevan näyttävän Aino-kokonaisuuden. Lahden Tilkkukillan näyttelyssä pääsee näkemään erilaisin työtavoin ommeltuja perinteisiä ja moderneja tilkkutöitä. Tutustu tapahtuman monipuolisiin näyttelyihin.
Messuilta hankit myös ihania tuotteita vaikkapa isänpäivälahjaksi tai pukinkonttiin sekä tarvikkeita omiin harrasteisiin. Tarjolla on myös opastusta ja tekemistä työpajoissa sekä runsaasti uusia ideoita!
* Uniikit lahjat ja käyttöesineet
* Vinkit ja ideat
* Materiaalit ja tarvikkeet
Hyvinvointitapahtuma Hetki
Hetki kokoaa jälleen samanaikaisesti Kätevä&Tekevä -messujen kanssa hyvinvoinnin, kauneuden ja hemmottelun, muodin sekä aktiivisten harrasteiden toimijat yhteen. Hetken pääteemat näkyvät monipuolisesti tapahtuman ohjelmasisällössä. Hetki-lavalla kuullaan asiaa muun muassa elämäntapamuutoksesta ja henkisestä kasvusta. Avannon ja saunan terveysvaikutuksista saapuu messuille puhumaan suosittu hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja.
Hetki-tapahtuman ohjelmassa paneudutaan myös ulkoiseen hyvinvointiin meikkaus- ja ihonhoitovinkkien muodossa. Lisäväriä tapahtumaan tuo tanssillaan Samba Maracanâ.
* Hemmottelu ja hyvä olo
* Kauneus ja muoti
* Herkut
Kätevä&Tekevä ja Hetki -tapahtumaviikonlopun yhteydessä järjestetään Lahden Messukeskuksessa jälleen myös Finlandia Kirjan suosittu hyväntekeväisyys- ja kierrätystapahtuma Ilmaisen Kirjan Päivä, Kivi- ja korumessut sekä Nukkekoti- ja nukkemessut.
Kävijät pääsevät kaikkiin tapahtumiin yhdellä sisäänpääsymaksulla.
Molempina messuaamuina 1500 ensimmäiselle messuvieraille jaossa Prym Consumer Finland Oy:N lahjoittama tuotenäyte. Tuotenäytteiltä jaetaan aulassa sekä LAB/Muotoiluinstituutin kirjontatekniikoiden työpajassa osastolla E8o.
Yleisöinfo: p. 040 729 1740
Messuinfo
Kätevä&Tekevä ja Hetki Lahden Messukeskuksessa 4.-5.11.2023.
Kävijät pääsevät kaikkiin tapahtumiin yhdellä sisäänpääsymaksulla.
Aukioloajat:
Lauantai 4.11.2023 klo 10-17
Sunnuntai 5.11.2023 klo 10-16
Yleisöinfo: p. 040 729 1740
Saapuminen messuille:
Kätevimmin saavut messuille ilmaisilla messubusseilla. Lue lisää
Omilla autoilla tulevien käytössä on maksullinen pysäköinti Messukeskuksen ja Isku-Areenan pysäköintialueilla. Pysäköintilippu maksaa 8 euroa kassalta tai aulan vaatesäilytyspisteeltä ostettuna tai 10 euroa paikoitusalueelta ulos ajettaessa.
Liikkumisesteisten pysäköintitunnuksella ilmainen pysäköinti Lahden Messukeskuksen piha-alueella Lahti Hallin edustalla pääsisäänkäynnin vieressä.
Ryhmämatkabussien pysäköinti ohjatusti Lahden Messukeskuksen lähialueella. Lisäinfo pysäköinninvalvojilta alueelle saavuttaessa.
Lahden Messukeskuksen osoite:
Salpausselänkatu 7, 15110 Lahti
Ilmaiset messubussit
Helpoin tapa saapua messuille!
Lähdöt Lahden Matkakeskuksesta (pysäkki D) tasalta ja puolelta.
Reitti kulkee torin (Marolankadun turistipysäkki) kautta Lahden Messukeskukseen.
Ensimmäinen bussi lähtee Lahden Matkakeskukselta klo 10. Paluukuljetukset Lahden Messukeskuksesta varttia yli ja varttia vaille. Viimeinen paluubussi Messukeskuksesta lauantaina klo 17.15 ja sunnuntaina klo 16.15.
Liikennöitsijänä toimii Reissu Ruoti
Lauantai 4.11.2023
Juontajana Sanna Laitinen.
Muutokset mahdollisia.
Kätevä&Tekevä -lava
E-hallissa (Lahti Halli)
11:30
Historiallinen asu – kureliivi, korsetti ja krinoliini
Historiallisia asuja oopperamaailman Euroviisujen säestyksellä.
- Voiko hiuslisäke painaa 5 kg
- Mahtuuko alushameen alle vinttikoiraa?
- Miten valaanluu liittyy korsetin historiaan?
- Voiko puuteritorvella kuulla salaisuuksia seinän läpi?
- Miten Fanclub liittyy viuhkan käyttöön?
Estetiikkaa, Downton Abbeya, Jane Austenia ja Tuulen viemää. Etikettiä ja naisen asemaa -sekaisin, järjestyksessä.
Suomen Diakoniaopiston Lahden kampus Opiskelijateatteri Theatrum Olga, Charlotta Ruotanen, Lahden Konservatorion Ooppera-Studio, Lahden Nuorisopalvelut/sisustus ja verhoiluala
12:30
Shapes of Materials
Shapes of Materials -näytöksessä päästään näkemään ja kokemaan Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoiden monialaista osaamista.
Tänä vuonna näytös on saanut inspiraationsa kierrätyksestä, uusiokäytöstä sekä pukuhistoriasta ja muodista kautta aikojen.
Näytöstä toteuttamassa: tekstiili- ja muotiala, tarpeistonvalmistus, hius- ja kauneusala, musiikkiala sekä media-ala.
13:30
Kirjonta X Kiertotalous
Käsin ja koneella kirjonta ovat vanhoja käsityötekniikoita, jotka ovat kokeneet uuden tulemisen tuotteiden käyttöiän pidentämisen ja uudelleenkäytön suosion myötä.
Puheenvuorossa kerrotaan kirjonnan mahdollisuuksista inspiroivien kuvaesimerkkien kautta.
LAB-ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, Puettavan muotoilun lehtori Minna Cheung
14:30
Rakkaustarina. Intohimona luoda vanhasta uutta
PELTOdressesin puvut ovat kertomus kaikkein suurimmasta tunteesta, rakkaudesta.
PELTOdresses on syntynyt intohimosta luoda vanhasta uutta ja antaa näin ollen asioille uusi mahdollisuus.
Suunnittelija inspiroituu yksityiskohdista, liikkeestä, itsevarmuudesta ja luovuudesta. Sen näemme ja kuulemme tässä uniikissa näytöksessä.
PELTOdresses/Mari Ketosalmi
Näytöstä säestää jousiyhtye Strongbows, solistina Maija Stenius.
15:30
Shapes of Materials
Shapes of Materials -näytöksessä päästään näkemään ja kokemaan Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoiden monialaista osaamista.
Tänä vuonna näytös on saanut inspiraationsa kierrätyksestä, uusiokäytöstä sekä pukuhistoriasta ja muodista kautta aikojen.
Näytöstä toteuttamassa: tekstiili- ja muotiala, tarpeistonvalmistus, hius- ja kauneusala, musiikkiala sekä media-ala.
Hetki-lava
D-hallissa (Vesijärvi Halli)
11:00
Miten tehdä pysyvä elämäntapamuutos?
Mistä lähteä liikkeelle ruokavalion ja liikunnan suhteen saadakseen pysyviä muutoksia ja säilyttääkseen motivaation?
Elämäntapavalmennukseen suuntautunut Personal Trainer Elina Vildén
12:00
Meikkivinkkejä arkeen ja juhlaan
Mary Kay/Ritva Linnanpuomi ja Eija Salo
13:00
Rohkeasti rehellinen – Kohti itseäsi arvostavaa elämää
Jos myötäilee aina muita, voi käydä niin, ettei enää tiedä mitä tuntee ja haluaa.
Tutustu vuorovaikutusmalliin, joka auttaa kommunikoimaan omaa ydintäsi niin, että voit olla aito itsesi. Rohkea rehellisyys on viestimistä ilman syyttelyä, painetta ja pelkoa.
Relatio Coaching Oy/Reija Könönen
14:00
Pukujen loistetta ja harrastuksen iloa
Lahden Samba Maracanã ry
15:00
Kalevalainen jäsenkorjaushoito kuntoutuksessa
Kuntoutusvelka kasvaa, vaivojen ja kipujen lievityksessä tarvitaan lisää hoitavia käsiä. Erityisesti tuki- ja liikuntaelinongelmien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen tarvitaan kehonlukutaitoon perustuvaa lähestymistä. Kalevalaisen jäsenkorjaushoidon on osoitettu olevan tehokas terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, toimintakyvyn parantamisessa, vaivojen ja kipujen lievityksessä sekä lääketieteellisten operaatioiden hoidollisena tukena.
Kansanlääkintäseura ry/ Päiviö Vertanen
Työpaja-alue
E-hallissa (Lahti Halli)
Osasto E8
11:00
Kankainen joulukoriste
Tule tekemään oma joulukoriste Lahden Tilkkukillan opastamana klo 11-12.30.
Kangasympyröistä käsin ommeltava koriste on kaunis kuusessa ja joulun tunnelman luojana. Se sopii myös lähettäväksi joulutervehdyksenä.
Työpajassa on erivärisiä kankaita, nauhoja ja nappeja, joista voit valita ja tehdä mieleisesi koristeen.
Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry/Lahden Tilkkukilta
13:00
Esittelyssä askartelumassaleikkurit
Tervetuloa tutustumaan askartelumassaleikkureiden maailmaan!
Sannin Helmen Sanni näyttää kuinka askartelumassaleikkureita käytetään korvisten valmistuksessa ja antaa vinkkejä massailusta kiinnostuneille.
Sannin Helmi/ Sanni Ruokoselkä
14:00
Kransseja paperinarusta!
Tule kokeilemaan kranssin valmistusta ilmaiseen työpajaan.
Taito Etelä-Suomi ry/Taito käsityö- ja muotoilukoulu
14:30
Virkkaustyöpaja
Taito Etelä-Suomi ry/Taito käsityö- ja muotoilukoulu
Sunnuntai 5.11.2023
Juontajana Sanna Laitinen.
Muutokset mahdollisia.
Kätevä&Tekevä -lava
11:30
Käsitöitä vastuullisesti – Kierrätysmateriaaleista parsimiseen
Kuinka hyödyntää kaapeista jo löytyviä käsityötarvikkeita ja materiaaleja, sekä mitä huomioida käsitöiden ekologisuudessa.
Käsityökekkereistä tunnetun muotoilija Veera Jussilan päivänavaus ja tervetulotoivotukset messupäivään.
12:30
Shapes of Materials
Shapes of Materials -näytöksessä päästään näkemään ja kokemaan Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoiden monialaista osaamista.
Tänä vuonna näytös on saanut inspiraationsa kierrätyksestä, uusiokäytöstä sekä pukuhistoriasta ja muodista kautta aikojen.
Näytöstä toteuttamassa: tekstiili- ja muotiala, tarpeistonvalmistus, hius- ja kauneusala, musiikkiala sekä media-ala.
13:30
Historiallinen asu – kureliivi, korsetti ja krinoliini
Historiallisia asuja oopperamaailman Euroviisujen säestyksellä.
- Voiko hiuslisäke painaa 5 kg
- Mahtuuko alushameen alle vinttikoiraa?
- Miten valaanluu liittyy korsetin historiaan?
- Voiko puuteritorvella kuulla salaisuuksia seinän läpi?
- Miten Fanclub liittyy viuhkan käyttöön?
Estetiikkaa, Downton Abbeya, Jane Austenia ja Tuulen viemää. Etikettiä ja naisen asemaa -sekaisin, järjestyksessä.
Suomen Diakoniaopiston Lahden kampus Opiskelijateatteri Theatrum Olga, Charlotta Ruotanen, Lahden Konservatorion Ooppera-Studio, Lahden Nuorisopalvelut/sisustus ja verhoiluala
14:30
Shapes of Materials
Shapes of Materials -näytöksessä päästään näkemään ja kokemaan Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijoiden monialaista osaamista.
Tänä vuonna näytös on saanut inspiraationsa kierrätyksestä, uusiokäytöstä sekä pukuhistoriasta ja muodista kautta aikojen.
Näytöstä toteuttamassa: tekstiili- ja muotiala, tarpeistonvalmistus, hius- ja kauneusala, musiikkiala sekä media-ala.
Hetki-lava
11:00
Mitä hyvinvoiva iho vaatii?
Opiskelijamme kertovat parhaat vinkkinsä tuloksekkaaseen vartalonhoitoon ja vastaavat yleisöä askarruttaviin kysymyksiin.
Etelä-Suomen Kosmetologikouluhoitola, EANA Center
12:00
Avanto ja sauna – kylmän ja kuuman terveysvaikutukset
Saunominen ja kylmä vesi rentouttavat ja tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle. Mutta mitä roolia esimerkiksi lämpöshokkiproteiinit tai dynorfiinit näyttelevät harrastuksen terveysvaikutuksissa? Kuinka usein ja kuinka kauan olisi hyvä saunoa tai lillua kylmässä vedessä?
Tämä savusaunan tuoksuinen luento sukeltaa pintaa syvemmälle saunomisen ja talviuinnin monipuolisiin hyötyihin, fysiologisiin vaikutuksiin ja uusimpiin löydöksiin aiheen tutkimusten tiimoilta.
Hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija, biohakkeri Jaakko Halmetoja
13:00
Pukujen loistetta ja harrastuksen iloa
Lahden Samba Maracanã ry
14:00
Pysähtyminen -kohti syvempää nautintoa
Kiireen ja suorittamisen keskellä pysähtyminen oman seksuaalisuuden ja kehon äärelle olla haastavaa. Seksikin voi muuttua suoritukseksi. Mutta entäpä jos pysähtyisi, hengittäisi, aistisi ja kuuntelisi mitä oma keho ja halu tarvitsee? Voiko pysähtyminen olla väylä kohti syvempää nautintoa?
Tervetuloa kuulemaan kuinka palauttaa yhteys omaan kehoon ja sitä kautta voimistaa oman nautinnon mahdollisuuksia.
Emma Hietanen, Erityistason seksuaaliterapeutti NACS, Seksuaalineuvoja SSS, Vyöhyketerapeutti, Sairaanhoitaja AMK
@seksuaalisuudenmatkalla
15:00
Terveet ja kauniit rinnat
Plastiikkakirurgi Helena Puonti käsittelee tietoiskussaan mm. rintasyöpää kirurgin näkökulmasta ja sitä, kuinka jokainen voi edesauttaa omien rintojen terveyttä.
Clinic Helena
Työpaja-alue
E-hallissa (Lahti Halli)
Osasto E8
11:00
Kankainen joulukoriste
Tule tekemään oma joulukoriste Lahden Tilkkukillan opastamana klo 11-12.30.
Kangasympyröistä käsin ommeltava koriste on kaunis kuusessa ja joulun tunnelman luojana. Se sopii myös lähettäväksi joulutervehdyksenä.
Työpajassa on erivärisiä kankaita, nauhoja ja nappeja, joista voit valita ja tehdä mieleisesi koristeen.
Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry/Lahden Tilkkukilta
13:00
Esittelyssä askartelumassaleikkurit
Tervetuloa tutustumaan askartelumassaleikkureiden maailmaan!
Sannin Helmen Sanni näyttää kuinka askartelumassaleikkureita käytetään korvisten valmistuksessa ja antaa vinkkejä massailusta kiinnostuneille.
Sannin Helmi/ Sanni Ruokoselkä
14:00
Vinkit parsimiseen ja neulehuoltoon
Uudista käytetyt ja rakkaat neulevaatteesi tai villasukkasi uuteen kuntoon parsimalla ja neulehuollon välineillä!
Käsityökekkereistä tuttu Veera Jussila näyttää erilaisia parsimistyylejä, neulehuollon tekniikoita ja apuvälineitä. Voit myös kysyä vinkkejä oman neuleesi huoltamiseen.
Käsityökekkerit/Veera Jussila
15:00
Kransseja paperinarusta!
Tule kokeilemaan kranssin valmistusta ilmaiseen työpajaan.
Taito Etelä-Suomi ry/Taito käsityö- ja muotoilukoulu
Osastoilla tapahtuu
- Sinfonia Lahden musiikkituokio D- hallin kahvilassa molempina messupäivinä klo 11.30 ja 13.30.
- LAB/Muotoiluinstituutti (0sasto E8o): Kirjontatekniikoiden non-stop -työpaja molempina messupäivinä klo 11-15.
Yhteistyössä: Prym Finland
Tule ja kokeile rennosti erilaisia kirjontatapoja. Samalla voit tutustua erilaisiin kirjontavälineisiin ja -materiaaleihin. Voit tuoda mukanasi oman vaatteesi, joka kaipaa pientä kohennusta tai kokeilla pajan tarjoamille pohjamateriaaleille.
Ohjaajina pajassa LAB-ammattikorkeakoulun Puettavan muotoilun opiskelijoita. - Saidan Verhoomo & Vintage (osasto E1a): Rottingin punontaa
- Kässämartat Lahesta (osasto E7): Hiuspanta-paja kierrätysmateriaaleista
Ommeltu hiuspanta on nyt huipputrendikäs! Tule ompelemaan supersuosittu, kaksipuoleinen hiuspanta kierrätyskankaista ja kuminauhasta. Valittavana on erilaisia kankaita, kuoseja ja värejä, joista palat valmiiksi leikattuina. Vain ompelu riittää. Panta on kätevä, sopii lyhyille ja pitkille hiuksille, eikä purista päätä. Kiva tehdä itselle tai antaa lahjaksi!
Pantapajat:
la klo 11.30, 13.30 ja 15.30
su klo 10.30, 12.30 ja 14.30
Yhteistyössä Kierrätyskeskus Patina
Ilmaisen Kirjan Päivä
Kätevä&Tekevä ja Hetki saa tänä vuonna jälleen rinnalleen Finlandia Kirjan suositun hyväntekeväisyys- ja kierrätystapahtuman Ilmaisen Kirjan Päivän.
Ilmaisen Kirjan Päivässä Lahden Messukeskuksessa on jaossa hyväkuntoisia käytettyjä kirjoja Finlandia Kirja -verkkoantikvariaatin valikoimasta sekä uusia kustantajien lahjoittamia kirjoja. Tapahtumassa myös vastaanotetaan kävijöiltä heidän omia ylimääräisiä kirjojaan. Kirjoja jaetaan rajoituksetta ilmaiseksi. Ilmaisen Kirjan Päivän tavoitteena on lukuharrastuneisuuden lisääminen, lukukulttuurin säilyttäminen, vastuullisen kirjojen kiertotalouden edistäminen sekä kirjallisuuden tuominen lähemmäs ihmistä.
KOKO Lahti Oy/Lahden Messut lahjoittaa messuviikonlopulle 800 ilmaista messulippua jaettavaksi vähävaraisille Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden, Orimattilan ja Hollolan paikallisyhdistysten kautta.
Nukkekoti- ja nukkemessut
Kätevä & Tekevä ja Hetki -messujen yhteydessä järjestetään jälleen Lahden Nukkekoti- ja nukkemessut, jossa on mukana runsaasti nukkekoti-, nukke- ja nalletavaroiden myyjiä monipuolisine valikoimineen.
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat ry kokoaa tälläkin kertaa messujen yhteyteen mielenkiintoisen näyttelykokonaisuuden. Näyttelyn teemana on tällä kertaa Minilän kauppakeskus.
Mukana tapahtumassa:
Atelier Tea-o-rama/Aurora Raiskinen, Helsinki
Atelier Tea-o-rama on taidekollektiivi, joka yhdistää nukkeharrastukseen, miniatyyreihin ja teehen hurahtaneita vaatesuunnittelijoita. Suunnittelemme ja valmistamme ammattitekniikoita käyttäen 1:6 kokoisille nukeille vaatteita (Barbie, Fashion Royalty, Phicen) ja myymme ainoana pohjoismaisena maahantuojana 1:6 ja 1:12 kokoisia saumattomia ja nivellettyjä Tbleaguen phicen-nukkeja. Myynnissä nukkien lisäksi vaatteita, asusteita, ruokia ja nukkekodin sisustustavaroita 1:6 koossa.
Bouziani Helena, Jaala
Massasta tehtyjä miniatyyriesineitä.
Gepetto/Anu Pellinen, Kangasala
Nukkekoteja, nukkekodin kalusteita ja rakennussarjoja, 1:12, 1:18 (Lundby-koko) ja nyt myös 1:24.
Karoliinan kostyymit/Mirja Visuri, Mänttä
Nukkekotikankaita, pitsejä, nukketarvikkeista, nappeja ja nauhoja ym.
Kierrätyspöytä
Kukkasen Puoti/Liisa Kukkanen, Joutsa
Nukkekotiesineitä 1:6 mittakaavassa sekä ompelutarvikkeita ja valmistusmateriaaleja.
Lehelmä Leea, Lahti
Nukkekodin ruoka- ym. -pakkaukset nukkekotiin ja muita nukkekotitavaroita. Materiaaleja, työvälineitä, ledvaloja ja pienlaitteita ym.
Maheka Design/Marja Köppä, Kaivanto
Nukkekodin tapetteja ja muuta rakennusmateriaalia.
Malinen Irma, Hämeenlinna
Nukkekotitavaroita ja pieniä keräilyesineitä sekä nukkeja.
Moikkokonnun minit/Maarit Alalahti, Tervola
Itse tehtyjä nukkekodin huonekaluja, sisustustavaroita, kasveja, mattoja ym.
Facebook ja Ig/moikkokonnun minit
Mäkinen Minna/Lasipaja Sinisiipi, Julkujärvi
Kaikkea pientä tavaraa, kirjoja, lehtiä ja paljon kaikkea kummalista noidille ja velhoille sekä lasilintuja. Materiaaleja ym.
Nokelainen Katariina, Tampere
Barbien vaatteita ja muuta nukkekotitavaraa.
Nordström Johanna ja Satu, Lappeenranta,
Itse tehtyjä nukkekotitavaroita, minikokoisia kirppistavaroita ja miniatyyrejä.
Nukkekotiyhdistys ry, Tampere
Yhdistysesittely, lehtiä, näyttelyesineitä.
Paris Kaija, Lahti
Vanhoja nukkeja ja leluja sekä sekalaista nukkekotitavaraa.
Peura Sveta, Laukaa
Pienet nuket (puusta ja luusta) ja nallet, pumpulinuket, pikkuhimmelit ja muita minituotteita.
Pyräntö Julia, Lahti
Tekstiilinuket ja -lelut.
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat Ry, Lahti
Kerhoesittely, jäsen- ja ohjelehtiä, nukkekotitavaroita ja materiaaleja.
Saarinen Seija, Tampere
Kaikenlaista nukkekotitavaraa.
skylark miniatures/Heli Lankinen, Vantaa
Nukkekotitavaroita ja muita miniatyyriesineitä.
Tmi Koristeaitta/Raili Povenius, Espoo
Nuket, nallet ja pientä nukkekotiin sopivaa tavaraa.
Tuijan Minit/Tmi Tuija Salminen, Askola
Nukkekodin kalusteet ja sisustustuotteet koossa 1:12 sekä 1:16.
Vuorenjärvi Marita, Espoo
Nukkeja, nukke- ja nukkekotitavaroita ja miniatyyrejä.
Kivi- ja korumessut
Kätevä & Tekevä ja Hetki -messujen yhteydessä järjestettävillä Kivi- ja korumessuilla on mahdollisuus tutustua suomalaisiin ja ulkomaisiin kiviin sekä mineraaleihin ja ostaa näytteitä omiin kokoelmiin.
Tapahtumasta voi myös hankkia raakakiviä ja tarvikkeita kivikorujen valmistukseen sekä löytää valmiita kivikoruja.
Mukana tapahtumassa:
Näyttelyt
- Rakkaustarina-pukunäyttely D3
PELTOdresses/Mari Ketosalmi
Suunnittelija tavattavissa molempina messupäivinä klo 12–14. - Routadesignin näyttely E20
Routa Design/ Kirsi Vaahtera tuo messuille ensimmäistä kertaa esillä olevan Aino-kokonaisuuden, joka vie katsojan matkalle yhden kansanperinteemme tunnetuimman tragedian kertomuksiin. Lue lisää
Aino- näyttelyyn kuuluvan valokuvakuvasarjan malli Soile Vilponen tavattavissa näyttelyalueella lauantaina klo: 13.00 ja 15.00.Kirsi Vahtera on lahtelainen seppämestari ja muotoilija joka on työskennellyt koko uransa ajan suomalaisen mytologian ja Kalevalan taruston parissa, ja hänet on palkittu 2020 vuoden taideseppänä.
- Lahden Tilkkukillan näyttely E8m
Lahden Tilkkukillan näyttelyssä on erilaisin työtavoin ommeltuja perinteisiä ja moderneja tilkkutöitä kuten torkkupeittoja ja seinätekstiilejä. Materiaaleina niin uusia kankaita kuin käytöstä poistettuja kierrätystekstiilejä. Lahden Tilkkukilta on valtakunnallisen Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n paikalliskilta, jossa on yli 30 jäsentä. Se on perustettu tammikuussa 1993. - Kirjonta uudella tavalla E21
Näyttely esittelee Muotoiluinstituutista valmistuneiden, Muodin huipulle 2023- finalisti Jarkko Karppisen ja Mariia Paanasen opinnäytetyömallistojen tuotteita, joissa erilaiset kirjontatavat ja tyylit ovat vahvasti osa tuotemuotoilua. Näyttelyssä mukana on myös kurssitöitä muilta opiskelijoilta. Näyttelykokonaisuus on kunnianosoitus kirjonnan rajoittamattomille mahdollisuuksille ja uudelle kokeilukulttuurille. Suunnittelijat tavattavissa messuilla. - Pieni näyttely suomimuodin historiasta Em27
Mikä tekee kotimaisesta vaateteollisuudesta merkittävän? Muistatko vielä, minkälaisia vaatteita valmistettiin aikoinaan Lahdessa tai yleisesti Suomessa?
Näyttelyssä esitellään käytännönläheisesti kotimaisia vaatteita, vaateteollisuuden vintagehelmiä eri vuosikymmeniltä, kerrotaan vaateteollisuuden historiasta ja muotitrendien muutoksista. Käytännön tietoutta jaetaan myös vaatehuollosta ja -hoitamisesta kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.
Näyttelyn järjestäjä Nea Krantz (artenomi AMK, AmO) on hyvinkääläinen kädentaitaja, stailisti ja käsitöiden opettaja. Hän on aiemmin toiminut kotimaisessa kenkäteollisuudessa suunnittelijana. Intohimona eilisen tarina, värit, kierrättäminen ja materiaalien oivallinen uudelleenkäyttö.
Nea Design/ Nea Krantz - Nukke- ja Nukkekotimessut E24
Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat jatkavat suurten roombox- näyttelyiden perinnettä. Esille tulee tällä kertaa Minilän kauppakeskus, joka on yli 50 jäsenen tekemä kokonaisuus sisältäen kauppapuoteja, palvelushoppeja ja kahviloita. Kauppakeskuksesta löytyy mm. vaate- ja kangaspuoteja, kirjakauppa, kello- ja koruliike, hajuvesishoppi, ruokakauppa, lihakauppoja, kioskeja, joulupuoteja, tatuointishoppi, kampaamo, taidegallerioita, konditorioita ja monenlaisia pieniä kahviloita. Nämä kaikki miniatyyrikoossa!Ohjelma täydentyy lähempänä ajankohtaa.
Ravintolapalvelut
Tervetuloa nauttimaan monipuolisista ravintola- ja kahvilapalveluistamme Kätevä&Tekevä ja Hetki -messuille!
- Pannukahvila D-hallissa
Tarjolla suolaisia ja makeita herkkuja sekä salaatteja.
Tule nauttimaan ystäväsi kanssa vaikka jouluisesta teehetkestä! - Ravintola Comppis E-hallissa
Tarjolla keittolounasta lauantaina klo 11-15.30 ja sunnuntaina klo 11-14.30.
Hinta 8 euroa (sis. keitto, leipä ja levite).
Keittovaihtoehdot:
Lohikeitto G,L
Suppilovahverokeitto G,M,Veg
Lisätiedot:
Compass Group
voitto@compass-group.fi
Oma messuosasto?
Varaa paikkasi Kätevä & Tekevä tai Hetki 2023 -tapahtumiin ajoissa – parhaat paikat odotettuun tapahtumakaksikkoon viedään ensin!
Suosittu tapahtumakokonaisuus järjestetään loistavana ajankohtana joulumyynnin alla!
Tapaa juuri sinulle oikeat asiakkaat. Tee kauppaa, esittele uusia tuotteita ja vahvista yrityksesi imagoa.
Kätevä & Tekevä järjestetään samanaikaisesti Hetki-hyvinvointitapahtuman kanssa.
Kävijät pääsevät molempiin tapahtumiin yhdellä sisäänpääsymaksulla.
Kätevä&Tekevä -käsityömessut
* Uniikit lahjat ja käyttöesineet
* Vinkit ja ideat
* Materiaalit ja tarvikkeet
Hyvinvointitapahtuma Hetki
* Hemmottelu ja hyvä olo
* Kauneus ja muoti
* Herkut
Kätevä&Tekevä ja Hetki-mediakortti.pdf
Tarjouspyyntö/ilmoittautumislomake
Näy messuilla!
Tarjoamme osastopaikkojen lisäksi myös monipuolisesti erilaisia näkyvyysvaihtoehtoja Lahden Messukeskuksessa. Kysy lisää ja ideoidaan yhdessä juuri sinun yrityksellesi sopiva tapa näkyä omalle kohderyhmällesi!
Tutustu näkyvyyspaikkoihimme
Lisätiedot ja varaukset
KOKO Lahti Oy/Lahden Messut
Kätevä&Tekevä:
Niina Vesalainen
p. 040 654 1284
niina.vesalainen@kokolahti.fi
Hetki:
Leena Suvanto
p. 040 654 1283
leena.suvanto@kokolahti.fi
Infoa näytteilleasettajille
MESSUVIIKON AIKATAULUT
Rakennusaika pe 3.11. klo 8-20
Huoltoajat la 4.11. klo 8-10 ja su 5.11. klo 8-10
Messujen aukioloajat la 4.11. klo 10-17, su 5.11. klo 10-16
Purkuaika su 5.11. klo 16-20
EXTRANET
Käytössänne on Extranet-palvelu (Eventos Partner portal), jonka kautta voit tilata osastollenne tarvittavat kalusteet ja näyttelyrakenteet.
Extranetin kautta pääset myös täyttämään opastiedot, jotka julkaistaan tapahtuman nettisivuilla.
Extranetiin pääset kirjautumaan täällä. Palveluun kirjaudutaan sähköpostiosoitteella.
Mikäli olet unohtanut salasanasi, pääset tilaamaan uuden kohdasta Unohditko salasanasi?
Tilaa uusi salasana täällä.
Lisätiedot: Leena Suvanto, leena.suvanto@kokolahti.fi / 040 654 1283
MESSUJEN KORTTITILAUKSET JA HINNAT
Rakentaja-, näytteilleasettaja- ja pysäköintikortit
Rakentaja-, näytteilleasettaja- ja pysäköintikortit saat näyttelytoimistosta kun tulet rakentamaan osastoasi – kortteja ei siis tilata PartnerPortalista.
Asiakaskutsut
Asiakaskutsuja voit tilata joko pdf-muotoisina tai printtikutsuina. Pdf-kutsut lähetetään sähköpostin liitteenä. Nämä kutsut voit lähettää eteenpäin sähköpostilla tai halutessasi tulostaa ja jakaa asiakkaillesi – huomioi kuitenkin että kunkin kutsun sisäänpääsykoodi on käytettävissä vain yhden kerran.
Tilaa asiakaskutsuja sähköisenä (á 6€ + alv) tai valmiina printteinä (á 7€ + alv) leena.suvanto@kokolahti.fi
15.10.2023 mennessä tilatut printti-asiakaskutsut postitetaan tilaajalle, tämän jälkeen kutsut on noudettavissa sovitusti joko Lahden Sibeliustalolta tai rakennusajan alettua Lahden Messukeskuksesta.
MESSURAKENTEIDEN JA NÄYTTELYTEKNIIKAN TILAUKSET
Extranet on avoinna perjantaihin 15.10.2023 saakka, joten muistathan tehdä näyttelytekniikan tilaukset viimeistään silloin.
Huomioithan, että tämän jälkeen tehtäviin tekniikan tilausten hintoihin lisätään 30 % järjestelykuluja.
Tekniikkatilauksia ottavat vastaan myös Mari Borgman sekä Jyri Behm:
mari.borgman@kokolahti.fi / 040 6588 262
jyri.behm@kokolahti.fi / 040 504 2172
RAVINTOLAPALVELUT
Messujen ravintolapalveluista vastaa tänä vuonna Compass Group, jonka kanssa olemme onnistuneesti tehneet yhteistyötä myös aiemmin.
Lipukehinnat näytteilleasettajille:
- Päivän keitto (sis. keitto, leipä ja levite) 8 euroa
- Kahvi 2.50 euroa (norm. 3 euroa)
- Kahvi ja messupulla 5 euroa
- Kahvi ja suolainen kahvileipä 7 euroa
Tilaa lipukkeet osastohenkilöstöllesi ennakkoon – tilauslomake löytyy TÄSTÄ
Kahvikärry kiertää halleissa messupäivien aikana mahdollisuuksien mukaan.
Lisätiedot: voitto@compass-group.fi
Lisää messujen ravintolapalveluista
OHJELMAA OSASTOLLASI?
Jos messuosastollasi on ohjelmaa, siitä kannattaa kertoa meille! Julkaisemme osasto-ohjelman nettisivuillamme ja teemme myös somenostoja ohjelmasisällöistä.
Tiedot mahdollisimman pian: niina.vesalainen@kokolahti.fi / 040 654 1284.
ILMAINEN MARKKINOINTIMATERIAALI
Olemme tehneet käyttöönne eri kokoisia bannereita hyödynnettäväksi omassa messumarkkinoinnissanne esim. nettisivuillanne sekä sosiaalisessa mediassa.
Materiaali on ilmaiseksi ladattavissa käyttöönne täältä.
Markkinointimateriaali
Lataa tästä tapahtumalogo ja banneri omaan markkinointikäyttöösi.
Materiaaleista saat kuvituskuvan esimerkiksi somepostauksiisi tai sähköpostisi allekirjoituksen yhteyteen. Näin nostat helposti esille mukanaoloasi tapahtumassa!
Jos et löydä sinulle sopivaa kokoa, otathan yhteyttä: minna.helminen@kokolahti.fi.
Käytäthän somejulkaisuissasi tunnisteita @katevatekevamessut @hetki_messut @lahdenmessut, niin näemme julkaisut ja voimme jakaa niitä omiin messukanaviimme.
Kätevä&Tekevä ja Hetki -facebook-sivu
Instagram:
@katevatekevamessut
@hetki_messut
Kätevä&Tekevä ja Hetki 1920×1080 Olemme mukana.jpg
Kätevä&Tekevä ja Hetki 460×171.jpg
Kätevä&Tekevä ja Hetki 1844×584.jpg
Kätevä&Tekevä ja Hetki 410×523.jpg
Kätevä&Tekevä ja Hetki_neliökuva.png
Tulosta tästä messujuliste:
lahdenmessut_kätevä_tekevä_2023_juliste_A3
Tiedotus
Lehdistön sisäänpääsy messuille pressikortilla.
Lisätiedot:
KOKO Lahti Oy/Lahden Messut
Minna Helminen
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
p. 0400 617 640
minna.helminen@kokolahti.fi
Lahden Messujen lehdistötiedote 26.10.2023:
Kädentaitoja, hyvinvointia, elämyksiä ja ilmaisia kirjoja – syksyn monipuolisin tapahtumaviikonloppu täyttää Lahden Messukeskuksen