Ajankohtaista

40 vuotta käsillä tekemistä saa jatkoa – Titan Events ostaa Kätevä & Tekevän ja tuo Lahteen uuden KOTONA-tapahtuman

12.1.2026

Tapahtumayhtiö Titan Events Oy on ostanut pitkät perinteet omaavan Kätevä & Tekevä -tapahtumakonseptin Eventum Lahti Oy:ltä. Kaupan myötä 40 vuotta suomalaista käsillä tekemisen iloa tarjonnut tapahtuma saa jatkoa ja kehittyy osana Titan Eventsin valtakunnallista tapahtumakokonaisuutta.

Kätevä & Tekevä tunnetaan myös kiertävänä tapahtumana, ja sitä on järjestetty vuosien varrella eri puolilla Suomea, muun muassa Hämeenlinnassa. Eventum Lahti on järjestänyt tapahtumaa vuodesta 2013 lähtien Lahdessa. Konseptin vahva historia ja laaja yleisöpohja luovat erinomaisen lähtökohdan sen kehittämiselle myös tulevaisuudessa.

Samalla Titan Events tuo Lahteen täysin uuden tapahtuman: KOTONA – kodin hyvinvoinnin koko perheen tapahtuman. KOTONA keskittyy asumiseen, arjen viihtyisyyteen, vapaa-aikaan ja hyvinvointiin sekä yhdessä tekemiseen helposti lähestyttävällä ja elämyksellisellä otteella.

KOTONA-konsepti on entuudestaan erityisen tuttu Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalta, jossa se on kasvanut vahvaksi ja pidetyksi yleisötapahtumaksi. Vuonna 2026 KOTONA juhlii 25-vuotista historiaansa, kun taas Kätevä & Tekevä täyttää 40 vuotta. Kahden pitkän perinteen rinnakkaiselo luo poikkeuksellisen vahvan pohjan uusille tapahtumasisällöille ja valtakunnalliselle kasvulle. Tapahtumat järjestetään Lahden Messukeskuksessa syksyllä 12.-13.9.2026.

Olemme todella iloisia siitä, että pidetty Kätevä & Tekevä -tapahtuma saa jatkoa Lahdessa Titan Eventsin toimesta. Tapahtumalla on vahvat juuret ja uskollinen yleisö. On hienoa nähdä, miten perinteet säilyvät samalla kun tapahtuma kehittyy eteenpäin. Toivotamme Titan Eventsin lämpimästi tervetulleeksi Lahteen, sanoo Eventum Lahti Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Kivisilta.

Osana kokonaisuuden kehittämistä Kätevä & Tekevä järjestetään Kokkola Areenalla keväällä 2027. Uusi ja moderni areena mahdollistaa tapahtuman kehittämisen entistä elämyksellisemmäksi ja monipuolisemmaksi, samalla kun tapahtuman tuttu henki ja käsillä tekemisen ilo säilyvät keskiössä.

Haluamme kehittää tapahtumia pitkäjänteisesti, kunnioittaen niiden historiaa ja yleisöä, mutta tuoden rinnalle uutta energiaa, elämyksellisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Kätevä & Tekevä ja KOTONA täydentävät toisiaan luontevasti, Titan Eventsiltä kerrotaan.

Tapahtumien tarkemmista aikatauluista ja sisällöistä tiedotetaan myöhemmin.

Tietoa Titan Events Oy:stä:

Titan Events Oy on suomalainen tapahtumayhtiö, joka tuottaa valtakunnallisia kuluttajatapahtumia. Yhtiö tunnetaan erityisesti KOTONA-tapahtumista, jotka keskittyvät asumiseen, kodin hyvinvointiin ja yhdessä tekemiseen. Tammikuun lopussa Titan Events tuottaa Tampereen Messukeskuksessa Häämessut & Juhlat -tapahtuman. Titan Eventsin omistuksessa on myös 24-vuotias käsityöläisten suosittu tapahtuma, Tullipakkahuoneen joulumessut Kokkolassa. Yhtiö panostaa pitkäjänteiseen kehitystyöhön ja elämyksellisiin tapahtumakokemuksiin.

Lisätiedot:

Titan Events Oy
Titta Tilvis
titta@titanevents.fi
044 973 3728

Eventum Lahti Oy
Kimmo Kivisilta
kimmo.kivisilta@eventumlahti.fi
0400 701 111