Lahden Messut – täyden palvelun tapahtumakeskus

Lahden Messut – täyden palvelun tapahtumakeskus

Lahden Messut toteuttaa monipuolisia messuja, näyttelyitä ja yritystapahtumia.

Toimintamme perustana on vahva henkilökohtainen sitoutuminen asiakkaittemme toiveisiin ja tarpeisiin.

Muuntautumiskykyiset ja modernit 20 000 m2 tilat Lahden Urheilu- ja Messukeskuksessa, upean luonnon äärellä ja keskustan läheisyydessä, tarjoavat puitteet onnistuneille tapahtumille pienistä kokouksista aina suuriin megatapahtumiin. Tehokas ja joustava tekninen palvelumme toteuttaa vaativatkin tapahtumat ja näyttelyt. Palveluihimme kuuluu myös kaluste- ja rakennevuokraus, messukeskuksen ulkopuolellekin.

Lahdella on pitkät perinteet messukaupunkina. Ensimmäiset yleismessut pidettiin Lahdessa jo vuonna 1934. Lahden Messut Oy perustettiin vuonna 1966. Nykyisin Lahden Messut on osa tapahtumayhtiö Eventum Lahti Oy:tä, jonka brändejä Lahden Messujen lisäksi ovat Sibeliustalo, Finlandia-klubi sekä Lahden Konserttitalo. Lahden Messukeskuksessa järjestetään vuosittain 12 – 16 messutapahtuman lisäksi lukuisia pieniä ja suuria tilaisuuksia sekä tapahtumia.
Lahden Messujen tapahtumakalenteri

Lahden Messut Oy on alan yleisiä toimintaedellytyksiä edistävän ja messuyhtiöiden keskinäistä yhteistoimintaa tehostavan Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n (ent. Messujärjestäjien Unioni ry) perustajajäsenyritys. Yhdistyksen jäsenyritykset ovat sitoutuneet antamaan luotettavaa mediatietoa tapahtumistaan.

Lahden Messujen tapahtumakuvia löytyy tapahtumayhtiöyhtiö Eventum Lahti Oy:n kuvapankista.