
Caravan 2022
Matkailuajoneuvoalan suurtapahtuma
Matkalla jo 20 vuotta!
Lahden Messujen ja Matkailuajoneuvotuojat ry:n yhteistyönä tuottama Caravan juhlii tänä syksynä 20-vuotista taivaltaan – jälleen nelipäiväisenä. Caravan-messuilla on kattavasti esillä niin tulevan kauden ajoneuvomallit kuin myös caravanmatkailun varusteet, tarvikkeet, palvelut ja kohteet. Caravan tuo Lahden Messukeskukseen näytille satoja matkailuajoneuvouutuuksia!
Automatkailun ja matkailuajoneuvoharrastuksen suosio on huikeassa kasvussa. Caravan-messujen yhteyteen toteutetaan ensimmäistä kertaa omatoimimatkailijan teema-alue Matkailija 2022. Alue palvelee niin uusia harrastajia kuin myös vakiintunutta harrastajakuntaa ja on täynnä mielenkiintoista sisältöä automatkailusta kiinnostuneille. Lasten Caravan tarjoaa mukavia yllätyksiä ja ajanvietettä perheen pienimmille messuvieraille.
Tutustu ohjelmaan TÄSTÄ
Suomen suurimmassa matkailuajoneuvoalan tapahtumassa vierailee vuosittain noin 16 000 kävijää. Caravan-messujen yhteydessä järjestettävät treffit ja oheisohjelma keräävät tapahtuman aikana Lahden seudulle yli 2 500 matkailuauto- ja vaunukuntaa ympäri Suomea.
Katso tunnelmia viime messuilta:
Yleisöinfo: p. 040 729 1740
Saapuminen messuille
Messuille saapuessasi seuraa Messukeskus-opasteita.
Oletko saapumassa treffitapahtumaan? Lue lisää täältä
Pysäköintilippu maksaa 8 € kassalta ostettuna ja 10 € paikoitusalueelta ulos ajettaessa.
Päiväkävijöiden matkailuajoneuvot ohjatusti Isku Areenan kentällä. Yöpyminen matkailuajoneuvossa messujen pysäköintialueella on kielletty.
Liikkumisesteisten pysäköintitunnuksella ilmainen pysäköinti Lahden Messukeskuksen piha-alueella Lahti Hallin edustalla pääsisäänkäynnin vieressä.
Ryhmämatkabussien pysäköinti ohjatusti Lahden Messukeskuksen lähialueella. Lisäinfo pysäköinninvalvojilta alueelle saavuttaessa.
Ota mankeli alle ja hurauta messuille!
Mankeli-kaupunkipyörällä pääset kätevästi ja edullisesti Lahden Urheilukeskukseen ihan Lahden Messukeskuksen nurkalle. Katso pysäkit, lataa appi ja vuokraa oma messumankelisi!
LUE LISÄÄ
Ilmaiset messubussit
Messubussit kiertävät reittiä Lahden Matkakeskus-Lahden Messukeskus-Lahden Tapahtumapuisto perjantaista sunnuntaihin.
KATSO AIKATAULUT
Lahden Messukeskuksen osoite:
Salpausselänkatu 7, 15110 Lahti
Ilmaiset messubussit
Helppo tapa saapua messuille – lähdöt Lahden Matkakeskuksesta ja Mukkulan Tapahtumapuistosta!
Ilmaiset bussikuljetukset perjantaista sunnuntaihin 23.-25.9.2022.
Lähdöt:
– Lahden Matkakeskuksesta (pysäkki D) tasatunnein (ensimmäinen bussi klo 10).
– Mukkulan Tapahtumapuistosta puolelta (ensimmäinen bussi klo 10.30).
Reitti: Lahden Matkakeskus-Lahden Messukeskus-Mukkulan Tapahtumapuisto-Lahden Messukeskus-Lahden Matkakeskus
Paluukuljetukset:
Lahden Messukeskuksesta Matkakeskukseen varttia vaille.
Lahden Messukeskuksesta Mukkulan Tapahtumapuistoon varttia yli.
Viimeinen paluubussi:
Messukeskuksesta Matkakeskukseen perjantaina klo 18.15, lauantaina klo 17.15 ja sunnuntaina klo 16.15.
Lahden Messukeskuksesta Mukkulan Tapahtumapuistoon perjantaina klo 17.15, lauantaina klo 16.15 ja sunnuntaina klo 15.15.
Huom: Lähtöajat ovat noin-aikoja riippuen liikennetilanteesta.
Liikennöitsijänä toimii Reissu Ruoti
Caravan 2022 Lahden Messukeskuksessa 22.-25.9.2022
Avoinna torstaina klo 12-18, perjantaina klo 10-18, lauantaina klo 10-17 ja sunnuntaina klo 10-16.
Yleisöinfo: p. 040 729 1740
Messuliput:
-Aikuisten ennakkolippu (21.9.2022 saakka) 12 €
-Aikuiset erikoishinta torstaina 10 €, muina messupäivinä 15 €
-Alle 16-vuotiaat ilmaiseksi aikuisen seurassa
-Eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 12 €
-Ryhmälippu 10 € (minimi 10 hlöä)
-Sotaveteraanit ja saattajat veloituksetta
Karavaanareiden treffit:
SF-Caravan Lahden seutu ry järjestää jälleen suositut karavaanareiden treffit upeissa Vesijärven rantamaisemissa Lahden Messukeskuksen ja keskustan läheisyydessä.
Lue lisää treffeistä
Saapuminen messuille:
Lue lisää
Osoite:
Lahden Messukeskus
Salpausselänkatu 7
15110 Lahti
Sijainti kartalla
Pysäköintilippu 8 € kassalta ostettuna ja 10 € paikoitusalueelta ulos ajettaessa. Päiväkävijöiden matkailuajoneuvot ohjatusti Isku Areenan kentällä. Yöpyminen matkailuajoneuvossa messujen pysäköintialueella on kielletty.
Liikkumisesteisten pysäköinti Lahden Messukeskuksen piha-alueella Lahti Hallin edustalla pääsisäänkäynnin vieressä.
Messuillaan turvallisesti!
Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n jäsenyrityksenä Lahden Messut haluaa varmistaa mahdollisimman turvallisen osallistumisen messutapahtumaamme niin näytteilleasettajille, messurakentajille kuin kävijöillekin. Tulemme noudattamaan messujen järjestämisessä erityistä huolellisuutta sekä panostamaan turvallisuuteen.
Tutustu turvallisuusohjeistukseemme
Matkailija 2022 -ohjelmalava
B-hallissa (Suurhalli)
Mielenkiintoisia puheenvuoroja ja innostavia reissutarinoita. Hyödyllistä opastusta ja vinkkejä harrastamiseen sekä vasta-alkajille että kauemmin ajoneuvoilla matkustaneille.
Esiintyjiä pääsee jututtamaan ohjelmanumeroiden jälkeen ohjelmalavan lähettyvillä sijaitsevalle pisteelle.
Muutokset mahdollisia.
Torstai 22.9.2022
13:30

Salpausselkä Geopark – upeita maisemia ja monipuolisia luontokohteita
Kati Komulainen, Salpausselkä UNESCO Global Geopark
Salpausselät, pitkät harjujaksot, jylhät kalliot sekä sadat järvet saarineen muodostavat maisemiltaan upean ja geologisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden kuuden päijäthämäläisen kunnan alueella.
Tervetuloa kuulemaan lisää kohteista!
14:00

Esteetön elämä
Jaana Solasvuo, Invalidiliitto, Esteettömyyskeskus ESKE
Yksi ryhmä kohtaa matkoillaan kerta toisensa jälkeen yllätyksiä. Jokainen matka on tälle ryhmälle seikkailu, joka vaati luovuutta, sisukkuutta, jopa itsepäisyyttä. Silti he uskaliaasti lähtevät. Tämä seikkailijoiden joukko on suuri, sillä noin joka viides suomalainen kuuluu siihen. Ja sinäkin voit päätyä tämän joukon jäseneksi tai olla jo siellä. Tule kuulemaan millaisesta joukosta on kyse – millaista on esteetön elämä!
15:00

Kohteina Suomen kansallispuistot
Jukka Ruotsalainen, SF-Caravan Matkailuautoilijat ry
Suomen runsas kansallispuistojen verkko tarjoaa moninaisia mahdollisuuksia – matkailuajoneuvo mahdollistajana monipuoliseen puistojen hyödyntämiseen.
15:30

Autoillen Euroopassa – matkailijan tukena Autoliitto
Susanna Suokonautio-Hyttinen, Autoliitto
Tiemaksujen kirjavuus erilaisine lähetinlaitteineen ja viime vuosina yhä lisääntyvät ympäristövyöhykkeet ajokieltoineen tai tuulilasiin liimattavine tarroineen aiheuttavat monelle päänvaivaa ja rahanmenoa. Missä maissa nopeusvalvontakameroiden paljastimet ovat sallittuja ja saako kuvata huoletta eri maissa kojelautakameralla? Mm. näihin kaikkiin löydät vastaukset Autoillen Euroopassa -kirjasta, josta Autoliitto julkaisee tammikuussa odotetun juhlapainoksen. Siinä on paljon uutta sekä päivitettyä tietoa karavaanarille Euroopan eri maiden liikennemääräyksistä ja säännöistä. Tule kuulemaan myös Karavaanarin tiepalvelusta.
16:00

Matkailuajoneuvolla ulkomaille
Rolf Niemi, SF-Caravan Matkailuautoilijat ry
Suunnitteletko matkaa ulkomaille? Tule kuulemaan vinkkejä onnistuneen matkan toteuttamiseen matkailuajoneuvolla!
Perjantai 23.9.2022
11:30

Esteetön elämä
Jaana Solasvuo, Invalidiliitto, Esteettömyyskeskus ESKE
Yksi ryhmä kohtaa matkoillaan kerta toisensa jälkeen yllätyksiä. Jokainen matka on tälle ryhmälle seikkailu, joka vaati luovuutta, sisukkuutta, jopa itsepäisyyttä. Silti he uskaliaasti lähtevät. Tämä seikkailijoiden joukko on suuri, sillä noin joka viides suomalainen kuuluu siihen. Ja sinäkin voit päätyä tämän joukon jäseneksi tai olla jo siellä. Tule kuulemaan millaisesta joukosta on kyse – millaista on esteetön elämä!
12:30

Elämä matkailuautossa – miltä se näyttää somekulissien takana?
Hanna Vartia
@hannavartia
Hanna on kokenut diginomadi, joka on asunut 5 vuotta pääsääntöisesti pakussa reissaten Euroopassa surffirantojen ja kiipeilykallioiden perässä. Tule kuulemaan Hannan tarinoita, kokemuksia ja vinkkejä siitä, minkälaista on asua ja työskennellä täysipäiväisesti matkailuautossa!
13:00

Kohteina Suomen kansallispuistot
Jukka Ruotsalainen, SF-Caravan Matkailuautoilijat ry
Suomen runsas kansallispuistojen verkko tarjoaa moninaisia mahdollisuuksia – matkailuajoneuvo mahdollistajana monipuoliseen puistojen hyödyntämiseen.
13:30

Leirintämahdollisuudet Suomessa
Antti Saukkonen, Suomen Leirintäalueyhdistys
Suomi tarjoaa valtavasti hienoja mahdollisuuksia monipuoliseen leirintämatkailuun! Tule kuulemaan parhaat vinkit onnistuneeseen ja elämykselliseen matkailuun!
14:00

Parhaat vinkit automatkailuun Baltiassa
Tule ja tutustu Baltian-matkailuun omatoimimatkailijan näkökulmasta. Vinkkejä nähtävyyksistä ja leirinnästä!
15:30

Autonomadismi ihmisen vapautusliikkeenä muuttaa maailmaa
Ilkka Ronkainen
Suomi on ensimmäinen valtio, joka sallii paikkavapaan elämän, asumisen asuntoautoissa ilman maapostiosoitetta. On syntymässä uusi kansa, jota kutsutaan autonomadeiksi. Autonomadi on henkilö, joka elää paikkariippumattomasti asuntoautossa. Kun elät asuntoautossa, olet siinä paikassa, missä olet haaveillut joskus olevasi, hankit elantosi tekemällä niitä asioita, joita rakastat, silloin, kun se sinulle käy, toteutat täysimääräisesti ihmisenä olemista. Ei ole enää työtä ja vapaa-aikaa, on vain elämä.
Valtiotieteiden maisteri Ilkka Ronkainen on liikkeenjohdon konsultti, joka on uransa aikana ollut uudistamassa satoja organisaatioita Suomessa ja muissa maissa. Innostuksesta matkailuautoiluun syntyi kirja ”Autonomadit paikasta vapautumisen edelläkävijät”, joka on jatkoa Ronkaisen paikallisuuden muutokseen liittyvään kirjasarjaan.
Lauantai 24.9.2022
11:00

Omatoimimatkailijan ABC
Omatoimimatkailusta keskustelemassa ja parhaita vinkkejä jakamassa mm. Antti Saukkonen Suomen Leirintäalueyhdistyksestä, pakuelämää viettävä Hanna Vartia sekä matkailuajoneuvokauppiaan edustaja Caravanlandiasta.
11:30

Vuokraamalla liikkeelle!
Veijo Tiitinen, TC Vehicle Oy, Touring Cars
Matkailuauton vuokraaminen on yhtä helppoa ja vaivatonta kuin sen ajaminen. Se on oiva tapa lähteä liikkeelle tutustumaan ajoneuvomatkailuun! Tarvitset matkalle mukaan vain henkilökohtaiset tavarasi ja tietysti rutkasti iloista, rentoa lomafiilistä!
12:30

Elämä matkailuautossa – miltä se näyttää somekulissien takana?
Hanna Vartia
@hannavartia
Hanna on kokenut diginomadi, joka on asunut 5 vuotta pääsääntöisesti pakussa reissaten Euroopassa surffirantojen ja kiipeilykallioiden perässä. Tule kuulemaan Hannan tarinoita, kokemuksia ja vinkkejä siitä, minkälaista on asua ja työskennellä täysipäiväisesti matkailuautossa!
13:00

Upeita maisemia ja monipuolisia luontokohteita – Parhaat vinkit retkelle Lahden lähiluontoon
Erä- ja luonto-opas Annukka Linninen, Best Lake Nature Adventures Oy
Salpausselät, pitkät harjujaksot, jylhät kalliot sekä sadat järvet saarineen muodostavat maisemiltaan upean ja geologisesti ainutlaatuisen kokonaisuuden kuuden päijäthämäläisen kunnan alueella. Tervetuloa kuulemaan lisää kohteista!
13:30

Lapsiperheenä matkailuautossa
Sannamari Sjöman-Saarinen ja Juha Saarinen, SF-Caravan Matkailuautoilijat ry
Lapsiperheen mahdollisuudet matkailuajoneuvolla reissattaessa – mitä kaikkea voikaan tehdä lapsien kanssa matkaillessa!
15:00

Matkailuajoneuvolla ulkomaille
Rolf Niemi, SF-Caravan Matkailuautoilijat ry
Suunnitteletko matkaa ulkomaille? Tule kuulemaan vinkkejä onnistuneen matkan toteuttamiseen matkailuajoneuvolla!
Sunnuntai 25.9.2022
11:00

Omatoimimatkailijan ABC
Omatoimimatkailusta keskustelemassa ja parhaita vinkkejä jakamassa mm. Antti Saukkonen Suomen Leirintäalueyhdistyksestä, pakuelämää viettävä Hanna Vartia sekä matkailuajoneuvokauppiaan edustaja Caravanlandiasta.
11:30

Helpot reissuherkut!
Parhaat vinkit helppoon ja herkulliseen reissuruokaan tarjoaa suomalaisten kokkien ykköskaartiin kuuluva one-pot-reseptien mestari Harri Syrjänen.
12:00

Elämä matkailuautossa – miltä se näyttää somekulissien takana?
Hanna Vartia
@hannavartia
Hanna on kokenut diginomadi, joka on asunut 5 vuotta pääsääntöisesti pakussa reissaten Euroopassa surffirantojen ja kiipeilykallioiden perässä. Tule kuulemaan Hannan tarinoita, kokemuksia ja vinkkejä siitä, minkälaista on asua ja työskennellä täysipäiväisesti matkailuautossa!
12:30

Koiran kanssa reissussa
Marjo Suosalo
Kokeneen koirareissaajan vinkit koirakaverin kanssa matkaaville.
13:00

Mirrit retkeilee
– autossa asumisen rohkeus ja vapaus
Tuula Väänänen
@mirrit_retkeilee
Miksi viisikymppinen nainen muutti retkeilyautoon asumaan kissansa kanssa?
13:30

Helpot reissuherkut!
Parhaat vinkit helppoon ja herkulliseen reissuruokaan tarjoaa suomalaisten kokkien ykköskaartiin kuuluva one-pot-reseptien mestari Harri Syrjänen.
14:00

Parhaat vinkit automatkailuun Baltiassa
Tule ja tutustu Baltian-matkailuun omatoimimatkailijan näkökulmasta. Vinkkejä nähtävyyksistä ja leirinnästä!
Osastoilla tapahtuu
Best Caravan Road Show Lahden Messukeskuksen piha-alueella.
Lue lisää
Lasten Caravan
Myös lapset viihtyvät Caravan-messuilla!
Lasten Caravan tarjoaa mukavia yllätyksiä ja ajanvietettä perheen pienimmille. Messujen B-hallissa sijaitsee leikkialue, jossa on lauantaina sekä sunnuntaina valvottu lastenhoito. Leikkialueen vieressä Hämeenmaan piste, jossa kasvomaalausta lauantaina ja sunnuntaina klo 11-14
Suositussa Lasten Caravan -seikkailussa messujen lapsivieraat pääsevät etsimään messuosastoilta rasteja ja saavat palkinnoksi tuotekassin. Lasten Caravan -seikkailupasseja on jaossa sisääntuloaulan infossa sekä leikkialueella.
Maltti Matkaaja vierailee perjantaina ja lauantaina Caravan-messuilla ilahduttamassa pieniä ja isompiakin messuvieraita!
Matkailija 2022
Caravan-messujen yhteyteen toteutetaan tänä syksynä ensimmäistä kertaa omatoimimatkailijan teema-alue Matkailija 2022. Alue palvelee niin uusia harrastajia kuin myös vakiintunutta harrastajakuntaa. Matkailija 2022 -teema-alue on täynnä mielenkiintoista sisältöä automatkailusta kiinnostuneille – tuotteita, palveluita ja kohdeideoita.
Matkailija 2022 -teema-alueen ohjelmalavalla kuullaan kiinnostavia puheenvuoroja matkailuajoneuvokohteista ja harrastamisesta.
Tutustu Matkailija-lavan ohjelmaan TÄSTÄ
Alan toimija, haluatko näkyä teema-alueella?
Ota yhteyttä: katja.riihilahti@kokolahti.fi, p. 044 4280 546.
Matkailija 2022 -mediakortti.pdf
Lasten Caravan
Myös lapset viihtyvät Caravan-messuilla!
Lasten Caravan tarjoaa mukavia yllätyksiä ja ajanvietettä perheen pienimmille.
Messujen B-hallissa sijaitsee leikkialue, jossa on lauantaina sekä sunnuntaina valvottu lastenhoito.
Leikkialueen vieressä Osuuskauppa Hämeenmaan piste, jossa kasvomaalausta lauantaina ja sunnuntaina klo 11-14.
Suositussa Lasten Caravan -seikkailussa messujen lapsivieraat pääsevät etsimään messuosastoilta rasteja ja saavat palkinnoksi tuotekassin. Lasten Caravan -seikkailupasseja on jaossa sisääntuloaulan infossa sekä leikkialueella.
Seikkailun mahdollistavat Adria, Hobby, Jyväs-Caravan, Osuuskauppa Hämeenmaa sekä Pössl.
Maltti Matkaaja vierailee perjantaina ja lauantaina Caravan-messuilla ilahduttamassa pieniä ja isompiakin messuvieraita!
Caravan-messuilla herkutellaan!
Huom! Näytteilleasettajien lounasravintola Lahti Hallin (E-halli) alakerrassa.
Lahden Messukeskuksesta löytyy myös seuraavat Tolvanen Cateringin ravintolapisteet:
- Kahvila/Pub B-hallin yläterassilla
- Lounasravintola Koti B- ja C-hallien välissä, 2krs.
- À la carte –ravintola B-hallin etelänpuoleisella ylätasanteella
Messuviikonloppuna treffataan taas Lahessa!
SF-Caravan Lahden seutu ry järjestää jälleen suositut karavaanareiden treffit upeissa Vesijärven rantamaisemissa Lahden Messukeskuksen ja keskustan läheisyydessä.
- Tapaa vanhoja tuttuja ja uusia ystäviä.
- Vieraile treffilipulla Caravan-messuilla vaikka joka päivä – tapahtuma aukeaa jo torstaina, eli treffilipulla pääset messuille halutessasi kaikkina neljänä päivänä!
- Nauti runsaasta oheisohjelmasta (mm. vesiurkunäytökset) sekä monipuolisista lähiluontokohteista.
- Samanaikaisesti Lahden Kalamarkkinat sekä European Street Food Awards -katuruokatapahtuma Vesijärven satamassa.
Huom! Paikkavarauksia ei oteta ennakkoon, paikat täytetään tulojärjestyksessä.
Satama-alue on myös tänä vuonna käytössä jo maanantaista 19.9. alkaen.
Tapaamismaksu 90 euroa (to-su). Hinta sisältää valosähkön ja messuliput koko viikonlopulle (2 aikuista ja lapset) sekä osallistumiset treffiläisten oheistapahtumiin. Lisävuorokaudet 19 euroa /yö.
Vain korttimaksu.
Lisätietoja treffitapahtumasta:
messut@sfclahdenseutu.fi
sfclahdenseutu.fi
Jorma Siren p. 044 977 5596
Juha Hartman p. 050 917 1156
Huom! Mukkulan tapahtumapuistosta ilmaiset bussikuljetukset Lahden Messukeskukseen.
Katso lisätiedot
Caravan-messut – Matkalla jo 20 vuotta!
– Löytyykö sinulta kivoja messumuistoja ja kuvia vuosien varrelta?
Lahden Messujen ja Matkailuajoneuvotuojat ry:n yhteistyönä tuottama Caravan juhlii tänä syksynä 20-vuotista taivaltaan. Etsimme nyt mukavia messutarinoita ja -kuvia menneiltä vuosilta – messuilta tai Caravan-treffeiltä.
Jos haluat jakaa oman messumuistosi, lähetäthän tarinan ja/tai kuvan osoitteeseen: tiedotus@kokolahti.fi.
Julkaisemme tarinoita ja kuvia Caravan-messujen Facebook-tilillä, halutessanne nimettömänä.
Julkaistut jutut/kuvat palkitaan Caravan-messulipuilla.
Huomioithan, että lähettämällä kuvasi annat samalla oikeudet niiden käyttöön Caravan-messujen markkinoinnissa.
Messumuistoja:
Verhonipsuja hakemassa – Anita Välimäki, Kokkola
Kesällä 2009 luimme kotona Kokkolassa Caravan-lehdestä, että syyskuussa on Caravan messut Lahdessa. Omistimme silloin käytettynä ostetun Fendt-vaunun, jonka ikkunan verhokiskosta puuttui muutama verhonipsu. Päätimme tehdä viikonloppuretken Lahteen, pakkasimme auton sekä asuntovaunun ja matkasimme kohti Lahtea. Meillä oli vain puolet lapsistamme – kolme kipaletta mukana. Kierreltiin messuilla kaksi päivää. Siellä riitti nähtävää ja ihmeteltävää meille kaikille. Lapsetkin viihtyivät ja jaksoivat kierrellä autosta ja vaunusta toiseen. Meidän ei olisi pitänyt mennä Lahteen ollenkaan! Reissu tuli tosi kalliiksi.
Kahden päivän ajan tutustuimme ihkauuteen vaunukalustoon. Lauantaina kysyin eräältä myyjältä ”Ostaako näitä vaunuja ja autoja ihan oikeasti joku, tehdäänkö täällä messuilla ostosuunnitelmista totta?” Minulle vastattiin, että sellaisia ihmisiä kuulemma on… Minusta se oli ihan hulluutta, olihan kaikki esillä olevat menopelit yliupeita ja kalliita. Vaan kuinka ollakaan, me itse kuuluimme tuohon laumaan jo sunnuntain puolella. Ihastuimme vaunumalliin, jota oltiin käytettynä katseltu netistä, Hobby 720 Ukfe, siinä on fiksusti sängyt ja ns. kolmeen osaan väliovilla erotetut loossit – tilaa siis isollekin perheelle.
Kuopion caravan-kaupan myyjän kanssa tehtiin jo kynät sauhuten suunnitelmia vanhan vaunumme ja mahdollisen uuden vaunun vaihtokaupasta. Käveltiin hallissa ja mietittiin miinukset ja plussat…kukaan ei tuputtanut väkisin, saimme rauhassa pähkäillä. Messuilla toki ei päätetty mitään, mutta ihan mahan pohjasta kouraisi, kuinka hurjat suunnitelmat meillä oli vireillä! Ostimme toki messuilta ne verhonipsut, joita olimme lähteneet sieltä hakemaan!
Kotona vaunukuume ei hellittänyt lainkaan, ja niin alkoi kelkka kääntyä uuden vaunun oston puoleen. Jätimme siltä seisomalta tarjouksia lähes kaikkiin Suomessa Hobbyä myyviin liikkeisiin. Kuopion silloisen Hobby-myyjän tarjous voitti (sama myyjä esitteli meille ko. vaunu messuilla), ja niin me ostimme uuden 2010 vuosimallin Hobby 720 Ukfen. Esa vielä tinkasi kauppaan kolmikerroksisen kerrossängyn, talvietuteltan, ilmastoinnin ja kilowattimittarin. Vanha vaunumme meni vaihtoon. Tämä Hobbyn vaunu oli todella käytännöllisesti suunniteltu. Sanoinkin myyjälle, että tässä suunnitteluryhmässä on varmasti ollut myös naisia mukana!! Uusi vaunu tuli meille tammikuussa 2010. Vaunu oli sisältä niin hieno, että puhtain sukkasin me siellä sipsuteltiin!
Messuilla oli mukana silloin kymmenvuotias poikamme Mikael (silloin 10v), joka sanoi nyt kertoessani osallistumisesta tähän kisaan: ”Hyvä kilpailu, mutta vaarallinen palkinto!”
Terveisin Anita Välimaa Kokkolasta
Viihdy Lahden seudulla!
Samanaikaisesti Caravan-messujen kanssa järjestetään Lahden Matkustajasatamassa Sibeliustalon edustalla uusi ilmainen katuruokatapahtuma European Street Food Awards.
Tutustu tapahtumaan
Lisäksi perinteiset Kalamarkkinat Lahden Matkustajasatamassa.
Katso tästä mitä muuta voit kokea messuviikonlopun aikana Lahden seudulla:
Ravintolapalvelut Lahden seudulla
Näytteilleasettajaksi Caravan-messuille?
Tuo tuotteesi ja palvelusi laajan ja ostovoimaisen yleisön luo – varaa messuosasto Caravan 2022 -messuilta nyt! Caravan 2022 -mediakortti.pdf
Uutuutena messuilla mukana omatoimimatkaajan teema-alue Matkailija 2022.
Tutustu teema-alueen sisältöön
Tarjoamme osastopaikkojen lisäksi monipuolisesti erilaisia näkyvyysvaihtoehtoja Lahden Messukeskuksessa. Kysy lisää ja ideoidaan yhdessä juuri sinun yrityksellesi sopiva tapa näkyä omalle kohderyhmällesi! Tutustu mainospaikkoihin: Lahden Messukeskuksen mainospaikat.pdf
Lisätiedot ja varaukset:
KOKO Lahti Oy/Lahden Messut
Anne Koskinen
anne.koskinen@kokolahti.fi
p. 040 5810 722
Katja Riihilahti (Matkailija 2022 -teema)
katja.riihilahti@kokolahti.fi
p. 044 4280 546
Tärkeää infoa näytteilleasettajille
Lue/tulosta messuvalmistelujesi avuksi Caravan-kalenteri TÄSTÄ
EXTRANET
Käytössänne on uudistunut Extranet-palvelu (Eventos Partner portal), jonka kautta voit tilata osastollenne tarvittavat kalusteet ja näyttelyrakenteet, sähköiset asiakaskutsukortit sekä näytteilleasettaja- ja pysäköintikortit.
Extranetin kautta pääset myös täyttämään opastiedot, jotka julkaistaan tapahtuman nettisivuilla sekä Caravan-lehden messuoppaassa.
Extranetiin pääset kirjautumaan täällä. Palveluun kirjaudutaan sähköpostiosoitteella.
Mikäli olet unohtanut salasanasi, pääset tilaamaan uuden kohdasta Unohditko salasanasi?
Tilaa uusi salasana täällä.
Lisätiedot: Leena Suvanto, leena.suvanto@kokolahti.fi / 040 654 1283
MESSUAIKATAULUT
Rakennusajat
ti 20.9. klo 8-20
ke 21.9. klo 8-20
Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Huom! Ajoneuvojen pesupaikat löytyvät tuttuun tapaan E-hallin edestä.
Huoltoajat
to 22.9. klo 8-12
pe 23.9. klo 8-10
la 24.9. klo 8-10
su 25.9. klo 9-10
Avoinna
to 22.9. klo 12-18
pe 23.9. klo 10-18
la 24.9. klo 10-17
su 25.9. klo 10-16
Purkuajat
su 25.9. klo 16-20
ma 26.9. klo 8-16
Muina aikoina sopimuksen mukaan.
MESSUJEN KORTTITILAUKSET JA HINNAT
Asiakaskutsut, näytteilleasettaja- ja pysäköintikortit
Extranetin kautta pääset lähettämään sähköiset asiakaskutsukortit asiakkaillesi. Osallistumiseen sisältyy veloituksetta 6 kpl sähköisiä asiakaskutsukortteja.
Paperisten asiakaskutsukorttien tilaukset on tehtävä keskiviikkoon 31.8. mennessä, mikäli haluat asiakaskutsut postitettuna: leena.suvanto@kokolahti.fi / 040 654 1283.
Tämän jälkeen asiakaskutsut on noudettavissa sovitusti Lahden Sibeliustalolta tai tapahtuman rakennusaikana näyttelytoimistosta Lahden Messukeskuksesta.
Muistathan mainita tilauksen yhteydessä määrän sekä yrityksen nimen. Määräpäivään 31.8.2022 mennessä tilatut paperiset asiakaskutsukortit veloitetaan käytettyjen mukaan (minimi 20 kpl). Tämän jälkeen kortteja ei enää postiteta. Messuviikolla näyttelytoimistosta ostettavat asiakaskutsut veloitetaan täysmääräisenä.
– Sähköisen asiakaskutsukortin hinta on 5,00 € + alv.
– Paperisen asiakaskutsukortin hinta on 6,00 € + alv.
Minimilaskutus 20 kpl, ylittävältä osalta käytettyjen kutsujen mukaan.
Näytteilleasettaja- ja pysäköintikortit ovat tilattavissa ja tulostettavissa Extranetin kautta.
Osallistumiseen sisältyvien näytteilleasettajakorttien lukumäärä määräytyy osaston pinta-alan mukaan seuraavasti:
4–12 m2 2 kpl
13–25 m2 4 kpl
26–50 m2 8 kpl
yli 50 m2 10 kpl
Ylimääräiset kortit 5,00 € + alv/ kpl
Pysäköintikortteja sisältyy osallistumiseen 2 kpl/ alkava 40 m2.
Ylimääräiset kortit 5,00 € + alv/ kpl.
Rakentajakortit voi noutaa näyttelytoimistosta messujen rakennusaikana.
MESSURAKENTEIDEN JA NÄYTTELYTEKNIIKAN TILAUKSET
Extranet on avoinna perjantaihin 31.8. saakka, joten muistathan tehdä näyttelytekniikan tilaukset viimeistään silloin.
Huomioithan, että tämän jälkeen tehtäviin tekniikan tilausten hintoihin lisätään 30 % järjestelykuluja.
Tekniikkatilauksia ottavat vastaan myös Mari Borgman sekä Jyri Behm:
mari.borgman@kokolahti.fi / 040 6588 262
jyri.behm@kokolahti.fi / 040 504 2172
RAVINTOLAPALVELUT
Raksan ravintoloitsija Food&Events Tapahtumaravintolat tuo messuille laatua ja elämyksellisyyttä – tervetuloa nauttimaan!
Näytteilleasettajaravintola sijaitsee Caravan-messuilla Lahti Hallin (E-halli) alakerrassa.
Näytteilleasettajien käytössä on yrityskohtaiset QR-koodit. Valittavana on erilaisia tarjoilulipukkeita erilaisiin tarpeisiin. Lipukkeet QR-koodataan kunkin näytteilleasettajan käyttöön Caravan-messuille.
Lipukkeet laskutetaan messujen jälkeen käytettyjen lipukkeiden ja tuotteiden mukaan, joten lipukkeita kannattaa tulostaa kerralla mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Ylimääräisiä lipukkeita ei tarvitse palauttaa, eikä niistä veloiteta mitään.Huomioittehan, että kullakin lipuketyypillä voi ostaa vain siihen merkityn tuotteen.
Myyntipalvelumme on yhteydessä jokaiseen näytteilleasettajaan lipuketarpeisiin ja laskutustietoihin liittyen. Voitte myös itse laittaa meille ennakkoon tilauksenne ja laskutustiedot: messut.kokolahti@restel.fi
Lipukkeita myydään messujen aikana E-hallin Food Court pisteellä.
Lipuketyypit:
- Messulounas tai Street Food -ateria sisältäen juoman (14,90 €)
- Kahvi / tee + makea tai suolainen kahvileipä (5,00 €-10,00 €)
- Juomalipuke miedot alkoholijuomat (7,90 € )
(vaihtoehtoja; olut 0,33 l, siideri 0,33 l, viini 12 cl tai lonkero 0,33 l) - Virvoke (3,50-5,00 €) tai kahvi / tee (2,50 €)
Hinnat sisältävät alv. 14 %, paitsi miedot alkoholijuomat sisältävät alv. 24 %.
Lisätiedot: messut.kokolahti@restel.fi
BUSSIKULJETUKSET HOTELLEILTA
Markkinointimateriaali
Lataa tästä tapahtumalogo ja mainontaasi sopiva banneri käyttöösi.
Jos et löydä sinulle sopivaa kokoa, otathan yhteyttä: minna.helminen@kokolahti.fi.
Caravan-banneri vaaka.png (184×584 pix)
Caravan-banneri pysty.jpg (1080×1920 pix)
Caravan-banneri neliö.png (222×222 pix)
Caravan-banneri suorakaide.jpg (558×300 pix)
Tiedotus
Lehdistön sisäänpääsy messuille pressikortilla.
Lisätiedot:
KOKO Lahti Oy/Lahden Messut
Minna Helminen
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö
p. 0400 617 640
minna.helminen@kokolahti.fi
Lehdistötiedotteet:
Lahden Messut:
Lehdistötiedote 22.9.2022
Kahdeskymmenes Caravan houkuttelee uusia harrastajia Lahden Messukeskukseen
Suomen Leirintäalueyhdistys/Haaga-Helia:
Suomen leirintämatkailun tulo- ja työllisyysvaikutukset – Seurantatutkimus 2022
Hobby:
Lehdistötiedote 22.9.2022 Hobbyn matkailuautot ja -vaunut mallivuodelle 2023
Fendt:
Lehdistötiedote 22.9.2022 Fendt mallivuodella 2023
Dethleffs:
Dethleffs Aero up -vaunut
c´joy -vaunut
Just go -autot
LMC:
Tourer-mallisto täydentyy parivuodemalleilla